lauantai 9. huhtikuuta 2016

LEFFAT JA SARJAT –VIIKKOKATSAUS

Tällä viikolla sattui ja tapahtui. Kännykkä sanoi sopimuksensa irti. Menetin kaikki numerot ja kuvat. Onneksi numerot olen saanut koottua suurimman osan ja niillä kuvilla ei nyt niin ollut väliä.
 
Ostin pikapikaa uuden puhelimen. Carrefurissa oli mieletön tarjous, 2  x Motorola moto g, 100€ per puhelin. Jos ostaa yksittäiskappaleena, niin silloin hinta olisi 159€. Tarjous tuli erittäin hyvään saumaan, sillä naapurin tädillä oli myös tarvetta uudelle kännykälle. Vielä isompi tuuri oli, kun menimme paikan päälle ja siellä oli jäljellä vain kaksi puhelinta, jotka joku oli juuri palauttanut avaamattomina. Muuten nuo on loppuunmyytyjä kaikissa Carrefureissa ympäri Espanjan. Hyvä uutinen on, että halutessaan olisi voinut jättää varauksen. Koska kaksi viikkoa ilman puhelinta tuntui kaamealta, päädyimme ostamaan nämä kappaleet. En voisi olla enempää tyytyväisempi! Hyvin on toiminut. Onni onnettomuudessa!

Toinen iloinen asia; aloitin kirjoittajakurssin, jota vetää espanjalainen kirjailija. Olen niin iloinen, sillä olen jo pidemmän aikaa halunnut tehdä tällaisen kurssin. Tarkoitus on oppia kirjoittamaan novelleja, josta minulla ei juuri ole kokemusta. Kaiken lisäksi kurssi on ilmainen. 

Näiden pikakuulumisten myötä mennään nyt tuttuun tapaan elokuvien ja sarjojen pariin. 

Elokuvat
Elokuvia katsoin vain pari kappaletta. Eriskummallista oli, että tuli katsottua kaksi saman aihepiirin leffaa ja molemmat vieläpä romanttisia sellaisia. Menköön nyt sen piikkiin, että minulla on kevättä rinnassa. ;)
Kuva on lainattu.
Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit (romantiikka, v.2016)
Jane Austen varmaan kääntyisi haudassaan, jos näkisi tämän elokuvan. Kukapa olisi arvannut, että hänen rakastetut hahmonsa Elizabeth Bennet ja Mr. Darcy joutuisivat keskelle maailmaa, jossa liikkuu zombeja?

Elokuva etenee aikalailla alkuperäisen tarinan mukaan, mutta siihen on otettu höysteeksi zombeja. Bennetin tyttäret eivät tässä ole mitään avuttomia neitosia, vaan osaavat taistella ninjatyyliin. 

Minä en hirveästi tälle elokuvalle lämmennyt, koska minusta tämä ei nyt milläänlailla tee oikeutta Jane Austenin luomille hahmoille. Mielestäni lopputulos on omituinen sekoitus, joka ei oikein istu mihinkään. Kyllähän sen katsoo, mutta vähän väliä siinä on niin utopistisia kohtauksia, etten tiennyt itkeä vai nauraa. Normaalisti minä pidän zombie-elokuvista, mutta tässä aihe menee jotenkin ihan överiksi. Jos otetaan zombieta, niin minusta se pitäisi kertoa uskottavasti. 
**
Niinpä elokuvatuokion jälkeen katsoin heti perään toisen elokuvan…
Kuva on lainattu.
Ylpeys ja ennakkoluulo (romantiikka, v.2005)
Myös tämä elokuva perustuu Jane Austenin tunnettuun samannimiseen romaaniin, joka kertoo Elizabeth Bennetin ja Mr. Darcyn rakkaustarinan. 

Pääosissa nähdään kaunis Keira Knightley ja Matthew Macfadyen. Minulla oli kieltämättä omat ennakkoluuloni, koska olen aina mieltänyt Colin Firthin ja Jennifer Ehlen ainoiksi oikeiksi Mr. Darcyksi ja Elizabethiksi. 

Elokuva olikin positiivinen yllätys! Näyttelijät ovat erittäin osaavia ja tarina etenee juuri niin kuin pitääkin. Kaikki on kohdallaan tässä. Muutama kyynelkin tuli tirautettua tätä katsoessa.
****

Ja ihan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, niin aloitin kirjan lukemisen...
Kuvat on lainattu.
Sarjat
Sarjapuolella jatkoin The last man on earth, The walking dead, Supernatural ja X-files –sarjojen parissa. Lisäksi aloitimme Blindspot –nimisen sarjan, jota minulle oli suositellut eräs tuttavamme. Sarja alkoi heti varsin vauhdikkaasti, joten varmasti jatkamme tämän parissa. 
Kuva on lainattu.
X-files –sarjassa pari jaksoa on ollut aika kökköä, mutta toisaalta olen niin Mulderin ja Scullyn fani, että jatkanen siitä huolimatta… Mutta taso saisi parantua! Tämän tyyppisissä sarjoissa kaipaan tietynlaista uskottavuutta.

The walking dead (huom! ÄLÄ lue, jos et ole nähnyt jaksoa)
Sarjan kuudes kausi tuli päätökseen ja voi vietävä, miten jännittävään kohtaan jäi. Kaiken kaikkiaan päätösjakso jätti muutaman kysymyksen ilmoille.

1. Miten Enid pääsee pois kaapista? Carl sulkee Enidin kaappiin tämän oman turvallisuutensa vuoksi.

2. Miten käy Alexandrian isä Gabrielin käsissä? Gabriel itsekin kysyi Rickiltä luottaako tämä Alexandrian hänen käsiinsä. Gabriel on Carol –hahmon tavoin kehittynyt huimasti, mutta onko hänellä sittenkään rahkeita yhteisön puolustamiseen?

3. Miten käy Carolin? Hänhän haavoittui pahasti. Carol on yksi sarjan parhaimmista hahmoista, sillä hänen kehityksensä pelokkaasta kotiäidistä tähän pisteeseen on ollut uskomatonta. Hän on nyt kuin leijona. 

4. Keitä ovat kaksi mysteerimiestä? Morgan törmää näihin miehiin ja paiskaavat kättä. Ainakaan nämä miehet eivät näytä ollenkaan uhkaavilta, mutta keitä he ovat ja mikä on heidän roolinsa jatkossa?

5. Miten käy Maggien? Hän on raskaana ja yllättäen joutui huonoon kuntoon. Juuri häntä Rick ja kumppanit ovat viemässä Hilltoppiin saadakseen apua. Maggien tila näyttää vakavalta, joten jäämme odottamaan, miten hänen käy jatkossa. 

6. Kenet Negan tappaa lopussa? Se paljastuu seuraavalla kaudella…

Huh. Muuta en voi sanoa. Ensi kausi tulee olemaan ilmeisen mielenkiintoinen. 
Kuva on lainattu.
Millainen elokuva -/ sarjaviikko teillä on ollut?
post signature

6 kommenttia:

  1. Epäonnen jälkeen näköjään onneakin on ollut matkassa! Minä pääsin harrastamaan tänään mutakylpyjä ratsastusreissulla, kun hevoseni päätti kevättä rinnassa pukitella minut selästään. Koko heposteluhistoriani ensimmäisen tippumisen kunniaksi valitsi kuitenkin toteuttaa temppunsa herrasmiehenä hitaasta vauhdista ja pehmeään mutavelliin. Ei sattunut ollenkaan, mutta housut märkänä ajelu kotiin tallilta oli... noh, vähemmän miellyttävää! :P

    Niin ja niistä elokuvista viime viikolla: Unelmien Manhattan ja Terminaali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, oli onnea! Näin se kai oli tarkoitettukin tapahtuvaksi. ;) Ohhohoh, aikamoinen hepo!!! Voi vaan kuvitella, miten "kivaa" oli tippua ja suoraan mutaan. Kääks. Noh, jos lohduttaa, miulle sattui nuorempana tippuminen. Olin innokas hevosharrastaja ja kävin silloin tällöin hoitamassa ja ratsastamassa naapurin hevosella. Kerran tämä hevonen innostui sellaiseen laukkaan, ja koska minulla ei ollut kokemusta laukasta, vaan ainoastaan ravista, niin voit kuvitella miltä tuntui, kun hevonen meni kuin tuulispää (kaikenlisäks se oli ravihevonen, eli ei suuremmin ollut tottunut ratsastajiin...). Noh, minä päätin itse heittäytyä pois kyydistä ja niin sitten tipuin keskelle metsää. Huh, onneks ei käyny pahemmin,mutta muistan ikäni. :P

      Unelmien Manhattan leffasta oon joskus nähnyt pätkän telkkarista. Terminaali olis kiva nähdä. :)

      Poista
  2. Walking Dead oli järkyttävä, kauden päätös jäi oikein ahdistamaan. Ylpeys ja ennakkoluuloa Zombie leffana, kaikkea ne keksii ja eihh kukaan muu ei käy Darcyksi kuin Colin. :) Nuo X-filesit oli ensimmäinen ja viimeinen hyvä niistä kuudesta ja muuten puuta heinää.

    Kivaa viikkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja eniten The walking deadissä jäi nyt vaivaamaan se, kuka oli Neganin uhri... :( Tosi ahdistava lopetus kaudelle, seuraava kausi alkaa siis siitä, mihin jäätiin.

      Mut mahtavaa että kohta alkaa Game of thrones! :) Sitä oon odottanut niin pitkään! Oon jopa ajatellut katsoa kaikki kaudet uudestaan. :)

      Niinpä! Toi ylpeys ja ennakkoluulo ja zombiet ilmesty ensin kirjana ja nyt elokuvana. Colin on niin ihana Mr. Darcy, se ainoa oikea. :)Mut ei tää Matthew ollu niin paha, kuin ensin luulin. ;)

      X-files on kyllä ollu pettymys, joku hyvä jakso oli ja sit ruokottoman huono taso niissä muissa. :( Ihmeellisesti vaihtelee taso jaksojen välillä.

      Mukavaa sunnuntaita, Tiia! <3

      Poista
  3. Vieläkin ahdistaa kenelle tuli lähtö Walking Deadissa, loppu oli aivan järkyttävä... Kauan joudutaan odottamaan seuraavaa kautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, mie itse asiassa tiiän, kenelle tulee lähtö. :'( Tai sanotaanko näin, että 99% varmuudella tiiän, kuka kuolee. Sarjakuvien perusteella. Mut toisaalta, The Walking Dead -sarja on monessa kohtaa toiminut eri tavalla kuin sarjakuvassa, joten toivon, ettei pidä paikkaansa... Mut oma neuvo on, että älä ota selvää! Alkaa vaan ahdistamaan enemmän. :( Lokakuussahan sen kai pitäisi taas alkaa. Mie jännään nyt Game of Thronesia alkavaksi! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)