maanantai 21. joulukuuta 2015

JOULUKALENTERI 21. LUUKKU

Jo 21. luukku ja pieni paniikki alkaa iskeä. Jouluvalmisteluihin en ole panostanut, paitsi lahjoihin. Kuusenkin voisi jo kenties ottaa esille ja koristella… Kotipuoleen Suomeen laitoin viime viikolla paketin menemään. Pidetään peukkuja, että se pääsee perille asti.
 
Koska taas kerran koko suku kokoontuu, niin minun ei onneksi tarvitse huolehtia ruokapuolesta. Sen verran kuitenkin mietin, että olisi ihana kokeilla tehdä Baileys-kakku ja tapaksia. 

Tapakset on niitä pikkusuupaloja ennen varsinaista ruokaa. Niillä leikitellään raaka-aineiden ja makujen kanssa. Vaikka en täällä kovin usein tapaksia nauti, niin minusta tapas-kulttuuri on kiva ja mielenkiintoinen, täynnä mielikuvitusta, makuja ja värejä. Esimerkiksi joku sunnuntai olisi kiva kerrankin mennä lähiön baariin ja nauttia yksi tapas. Ajatus, joka on ollut mielessä jo ihan liian pitkään, mutta jota ei ole tullut toteutettua. 

Ehkäpä täksi jouluksi innostun itse väsäämään omat tapakset… Katsotaan! Onko teillä suositella jotain erityistä tapasta? Kuulisin mielelläni. Itse tykkään vuohenjuustosta kera tomaattimarmeladin, voi että osaa olla hyvää. Nam, nam ja NAM! 
Ja sitten maanantain kynsiin. Pysytään punaisella linjalla. Eilen esittelin oranssinpunaiset kynnet ja tänään vuorossa on vaaleanpunaiset kynnet. Poikkeuksellisesti esittelen kaksi eri lakkaa, mutta joiden sävyt ovat hyvin lähellä toisiaan. 

Oikeanpuoleisen lakan ostin Venäjän matkalta. Lakan merkki on tuntematon, mutta nro on 64. Vasemmanpuoleinen lakka on puolestaan tuttua Kiko-sarjaa, sävy nro 215. Purkissa katsottuna lakat näyttävät erittäin hennon vaaleanpunaisilta, sellaisilta puuterinpunaisilta, tiedättehän?

Kun lakkasit kynnet, kynsilakkojen erot tulivat selvemmin esille. Venäjältä ostettu lakka on jännän metallinhohtoinen. Vaikka väri on näinkin hento, niin peittävyys (kuten eilisessä lakassa) on erinomainen. Kiiltävän pinnan ja metallinhohtoisuuden takia kynnet ovat suorastaan juhlavat. Kynsissä väri näyttää jopa hopealta ja tuskin kellekään tulisi mieleen puuterinpunainen –ellei näkisi puteloa. Yksi huono puoli tässä lakassa on. Kynnen uurteet erottuvat liian hyvin, vaikka väri itsessään peittävä onkin. 
Kikon lakassa pidän väristä, tämähän on melkein kuin nudelakka ja siten armollinen. Tätä laitoin nyt vertailun vuoksi vain yhden kerroksen ja peittävyys ei ole niin hyvä verrattuna Venäjältä ostettuun lakkaan. Kikon lakoissa monesti täytyykin laittaa se pari kerrosta hyvän lopputuloksen saamiseksi. Toki tässäkin kynnen uurteet näkyvät, mutta ei niin pahasti kuin tuon toisen lakan kanssa. 

Kumpi sitten on parempi? Rehellisesti sanottuna en osaa sanoa. Vaikka ne ovat sävyltään hyvin lähellä toisiaan, niin käytettävä lakka riippuisi tilaisuudesta. Metallinhohtoista lakkaa laittaisin juhliin, illanistujaisiin ja myös kesäaikaan se sopisi vaaleutensa puolesta.

Kikon lakka sopii mielestäni paremmin arkipäivään, luonnolliseen lookiin. Ehkä kuitenkin käyttäisin tätä enemmän keväällä kuin nyt talvella, jolloin tekee mieli laittaa joko tosi synkkiä värejä tai sitten nudelakkoja, mutta toisensävyisiä, ei tällaista hempeää puuterinpunaista. 

Onko sinulla kokemusta puuterinpunaisista lakoista? Kummasta lakasta tykkäät enemmän?
post signature

2 kommenttia:

  1. Mä tykkäsin näistä enemmän tuosta metallinhohtoisesta. Tosin niinkuin sanoit, tuo toinen on hyvä arkilakka; sopiva suojaamaan kynsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään enemmän tuosta metallinhohtoisesta. :) Hih, mut miulla taitaa jo olla arkilakkoja enemmän kuin tarpeeksi. ;) Isojen kynsilakkahyllyjen äärellä on vain vaikea olla vastustamatta, kun aina löytyy joku uusi kiva väri... :P

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)