maanantai 29. syyskuuta 2014

MATKA ROOMASSA, ITALIASSA

Olen niin täpinöissäni, kun vihdoinkin voin kunnolla postata Rooman matkastamme. Hommahan meni niin, että reissasimme elokuun puolessa välin täältä Espanjasta Italiaan. Lentomme olivat Barcelonasta Roomaan ja takaisin jatkuen sieltä edelleen Suomeen. Lomailimme Suomessa kotikonnuillani ja nyt viimein tänä viikonloppuna palasin Espanjan kotiini. Tarkoittaen samalla sitä, että pääsin oman tietokoneen ääreen ja sain kuvat viimein ulos kamerasta.

Varautukaa nyt siis postaustulvaan! Minulla on paljon asiaa Rooman matkasta, joten tällä viikolla on tulossa useampikin postaus. Eritoten haluan vinkata, missä siellä kannattaa visiteerata. Ensimmäiseksi julkaisen postauksen, jossa kerron hieman matkastamme. Sitten on tulossa vinkkipostaus ja kolmanneksi postaus päivästämme Pompeissa. 
ROOMA
Elokuussa starttasimme matkamme kohti Italiaa ja Rooman kaupunkia. Meidän matkamme ajankohta oli jännä. Nimittäin kaikista maailman paikoista matkasimme tosiaankin Roomaan ajankohtana, jolloin tuli kuluneeksi tasan 2000 vuotta siitä, kun Cesar Augusto kuoli. Oli siis elokuun 19.päivä 2014, tiistai. Cesar Augusto, kuten kaikki varmaan tietävät, oli ensimmäinen roomalainen keisari ja juuri hän perusti Zaragozan. Aikamoinen sattuma, ellen sanoisi! 

Tässä vaiheessa mainitsen, jos joku eksyy blogiini vasta nyt, niin Zaragoza on tosiaan meidän kotikaupunki täällä Espanjassa. 

Cesar Auguston olemassaolo oli siis hyvin merkittävä Zaragozan kaupungille, sekä aika monelle muulle paikalle, joita ei olisi ilman kyseistä keisaria. Lisäksi Zaragoza on ainoaa laatuaan siinäkin mielessä, että Cesar Augusto antoi juuri tälle kaupungille oman nimensä (Caesaraugusta (Zaragoza). Miettikää, että äijä perusti kaiken kaikkiaan noin 70 kaupunkia maailmassa ja vain yhdelle kaupungille antoi oman nimensä. 

Eikä siinä vielä kaikki, kun puhutaan vuosipäivistä. Rooman matkamme aikana halusimme käydä tietenkin myös Pompeissa, joka on paikkana aina kiehtonut minua. Menimme Pompeihin 18.8. Pompeita kohdannut katastrofi eli tulivuori Vesuviuksen purkautuminen oli tapahtunut 24.8. ja vuosi oli siis 79. Olimme siis raunioilla lähestulkoon vuosipäivänä, jolloin Pompein tapahtumista oli melkein tullut kuluneeksi 1935 vuotta. Huh, kuulostaa niin käsittämättömältä! 

Itse matka meni kaikin puolin niin hyvin kuin vain voi toivoa -yhtä asiaa lukuun ottamatta. Mieheni kadotti kellonsa, jonka olin hänelle joskus antanut lahjaksi. Kyllähän se vähän otti pattiin, mutta näitähän sattuu matkoilla. Olen itse onnistunut hukkaamaan matkalla kartan, vaikka olevinaan pidin sitä koko ajan kädessä. No, ainakin ymmärsin täydellisesti, miltä tuntuu kadottaa jotain, vaikka tosiaan pitää sitä koko ajan kädessä.

Päivä I
Lentomme oli aikaisin aamulla 16.8. Lentokentältä menimme Terravision –bussilla Rooman Termini-asemalle. Hotellina meillä oli suloinen Hotelli Giorgi, joka on siis aivan kyseisen aseman kupeella. Emme varmaan koskaan ole löytäneet hotelliamme niin nopeasti, mitä silloin. 

Millainen sitten oli hotellimme? Ensinnäkin kyseessä oli pieni, mutta persoonallisesti sisustettu hotelli. Hinta-laatu suhde on erinomainen. Missään nimessä ei ollut ollenkaan pahanhintainen, huone oli sopivan kokoinen ja siellä oli juuri ne mukavuudet, mitkä meille matkan aikana ovat tärkeitä (ilmastointi, tv, hiustenkuivaaja, oma kylpyhuone pyyhkeineen, ilmainen wifi). Huoneen hintaan kuului myös buffet-aamupala. Sijainti oli maan mainio. Voin siis suositella hotellia.

Kuten olin etukäteen kaavaillut ja haaveillut, tutustuimme Roomaan kävellen. Kiersimme nähtävyyksiä, söimme pizzaa ja pastaa. Minulla oli listattuna ne tyypilliset nähtävyydet, jotka piti käydä tsekkaamassa. Ensimmäisenä päivänä ei paljoa jaksettu kierrellä, koska se oli se matkustuspäivä. Vaikka oltiin tultu hyvissä ajoin itse kaupunkiin, niin huonosti lentokentällä nukutun yön jälkeen oli pakko ladata akkuja hotellihuoneessa. 

Päivä II
Heti seuraavana päivänä sunnuntaina pääsimme kiertelemään nähtävyyksiä. Huomattiin, että on tosi kätevää pitää vesipulloa mukana. Roomassa oli niin paljon lähteitä, joten täytimme pulloa tiuhaan. Siten meillä oli aina raikasta vettä matkassa! Se myös tuli tarpeeseen, koska oli elokuu ja kuuma ja aurinkoista. Tosin ihan niin läkähdyttävän kuuma ei ollut, kuten olin ennen matkaa pelännyt. Toisin sanoen lämpötila oli siedettävä, ei ollenkaan sellainen piinallinen.
Tällaisista lähteistä otimme vettä. Siinäkin säästyi samalla rahaa.
Ostimme myös junalippumme seuraavan päivän Pompein matkaa varten. Nimenomaan Napoliin oli nämä liput ja oltiin tyytyväisiä, kun saatiin ne tosi edullisesti, meno-paluu 22€. Olin askeleen lähempänä Pompein retkeä, joka on aina ollut haaveissani. Se tuntui jo niin käsin kosketeltavan todelliselta junalippujen ollessa käsissämme.  

Sinä päivänä näimme upeita piazzoja, suihkulähteitä sekä kirkon, jossa oli mielenkiintoinen konsertti menossa. Se ei ollut mikä tahansa konsertti, eikä sanoilla voi kuvata sitä tunnelmaa, mikä siellä oli. Välillä tuntui, kuin olisi ollut rock-konsertissa, kun soittaja innostui oikein kovasti soittelemaan mahtipontista soitintaan.
Soittaja soittamassa soitintaan.
Emme tietenkään voineet missata Espanjalaisia portaita, jotka kipusimme ylös asti. Ne on peräisin 1700-luvulta alkupuolelta ja ovat yhdet Euroopan pisimmistä ja leveimmistä. 
Yhdessä vaiheessa etsimme Palazzo Spadaa, mutta sitä ei ihan heti löytynyt. Törmäsimme yhteen nuoreen mieheen, joka kysyi meiltä Spadan sijaintia. Valitettavasti ei osattu kertoa, kun itsekin etsimme samaa paikkaa. Niinpä hän jatkoi tyttöystävänsä kanssa ja mekin menimme samaan suuntaan. Heidän vanavedessään löysimme Spadan ja puikahdimme sisään. Emme menneet pidemmälle, koska sitten olisi pitänyt jo ostaa pääsylippu. Juuri, kun olimme lähdössä pois, äkkäsimme vasemmalla ison ikkunan. Siitä oli näkymä suoraan puutarhaan. Ja siellä puutarhassa oli kukapas muukaan kuin tämä äsken tapaamamme nuori mies. Hän oli osallistunut jollekin opastetulle kierrokselle. No, meidän piti melkein hieraista silmiämme, koska sitten näimme jotain todella uskomatonta! Näimme ns. optisen harhan, joka tuli ilmi oppaan esittäessä sen hyvin konkreettisesti. 
Optinen harha. Yksi hauskimmista kokemuksistamme Roomassa! Patsas on todellisuudessa paljon lähempänä kuin miltä näyttää.
Kysymyksessä oli patsas, joka ensi näkemältä näyttäisi olevan hyvinkin kaukana siellä jossain puutarhan perukoilla. Kuitenkin, kun opas sitten meni patsaan luo, niin se paljastuikin olevan lähempänä kuin voisi uskoakaan ja pienikokoinen. Meille tuli sellainen olo, että osuttiin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja oltiin näkemässä jotain mystistä. 

Pidän suuresti juuri tällaisista yllättävistä asioista, jotka pompsahtavat eteen matkalla. Vaikka olisin kuinka hyvin suunnitellut matkani, niin sattumuksillekin on tilaa. Se, että vaikkapa poikkeaa jo suunnitellulta reitiltä tai kuten nyt, näemme jotain täysin odottamatonta ja pysäyttävää. Se on ihan parasta matkoilla. Juurikin tuo Spada ja se kirkko konsertteineen, jäivät mieliimme siltä päivältä. Harkitsimme hetken jos toisenkin, tullako Spadaan toista kertaa. Jatkoimme kävelykierrostamme, mutta ilta olikin ehtinyt jo melko pitkälle. Niinpä suuntasimme hotellillemme, kunhan ensin olimme nähneet muutamia raunioita.

Päivä III
Pompeissa, josta lisää myöhemmin omana postauksenaan.

Päivä IV
Menimme Vatikaaniin heti aamusta. Kun pääsimme sinne ja huomasimme millaiset jonot oli Vatikaanin museoon, päätimme unohtaa siellä vierailun. Toki siellä oli lukemattomat määrät kaupustelijoita, jotka tarjoavat mahdollisuutta kiilata jonon ohi, mutta eihän me sellaista haluttu. Minulle riitti varsin hyvin mieheni kuvailu, mitä siellä olisi voinut nähdä. Mutta jos joskus palaan Roomaan ja haluaisin Vatikaanin museoon, niin hankkisin liput jo netin kautta. Pääsee kuulemma paljon vähemmällä, kuin jonottelu. Se jono oli nimittäin ihan mielettömän pitkä! 

Vatikaanissa minulle oli siis tärkeintä tutustua Pietarin kirkkoon ja aivan erityisesti siihen, mitä sen alla oli… Jono myös Pietarin kirkkoon oli pitkä. Loppujen lopuksi se kuitenkin eteni sen verran sutjakkaasti, että jo puolen tunnin jonottelun jälkeen pääsimme sisään. Tutustuimme ensin kirkkoon omin nokkinemme ja odottelimme varsinaista h-hetkeä eli meille varattua visiittiä kirkon alle. 

Vierailimme Kuolleiden kaupungissa, Vatikaanissa, joka sijaitsee Pietarin kirkon alapuolella. Sinne on joskus muinoin haudattu roomalaisia, mitä ilmeisemmin myös erittäin varakkaita sellaisia. Pietarin kirkossa käy päivittäin keskimäärin abauttirallaa 40 000 kävijää, mutta katakombeissa voi vierailla ainoastaan maksimissaan 250 hlöä per päivä. Sitä suurempaa määrää ei voikaan ottaa vastaan, ettei ilma muutu. Se olisi jotenkin turmiollista tarkoin varjelluille katakombeille.  250 hlöä on sekin melko iso määrä, mutta kun se suhteutetaan niihin 40 000 henkeen, niin enää se ei olekaan, vaan tuo pieni joukkio on todella etuoikeutettuja. Ja me kuuluimme heihin! 

Visiitti siellä maan uumenissa oli kertakaikkisen kiehtova ja kiinnostava. Voi että! Kiersimme oppaan johdolla hyvin kapeita käytäviä, portaita, näimme hautoja. Opas oli todella hyvä ja selitti kaiken erittäin hienosti. Tuntui, kuin oikeasti olisimme jossain hyvin erikoisessa ja salamyhkäisessä paikassa. Pääsimme jopa vierailemaan sellaisessa paikkaa, jonne itse Paavi vie omat vieraansa. Suurin yllätys tuli loppuvaiheessa. Sitä en nyt tässä lähde paljastelemaan, koska suosittelen ihan kaikille tuolle vierailulle osallistumista. Kierroksen jälkeen oli vain pakko palata Pietarin kirkkoon vain nähdäksemme sen uudelleen. Tällä kertaa ymmärsimme näkemäämme paremmin. 

Kyllä se on vain niin, että kun on joku, joka selostaa ja kertoo, niin kaikki avautuu jotenkin eri tavalla. Historiaan ja tarinoihin pääsee sisälle ja saa tietää asioita, joita ei muuten saisi tietää. Tämä vierailu maan alla ei tosiaan ollut mikä tahansa, vaan olimme Vatikaanin sydämessä. Paikassa, jonka vuoksi itse Vatikaani on olemassa -ja juuri siksi niin tärkeä ja merkittävä paikka. Opastetun kierroksen jälkeen tuntui, kuin olisi nähnyt kirkon uusin silmin.
Trasteveren kaupunginosaa.
Kun Vatikaani oli nähty, menimme tutustumaan Trasteveren paljon hehkutettuun kaupunginosaan. Olihan se ihan nätti ja siellä menimme summanmutikassa ravintolaan ja söimme varsin hyvin. Vatsa täynnä jaksoi taas jatkaa Roomaan tutustumista. Meillä oli kiire ehtiä katsomaan Rooman kuuluisimmasta avaimen reiästä. Ehdimme sinne juuri auringonlaskun aikaan! Oli huikeaa kurkata Maltan ritarien portin avaimen reiästä, josta oli henkeäsalpaavan kaunis näkymä Pietarin kirkkoon. Yhden artikkelin mukaan, kun katsot tuosta reiästä, näet kolme maata yhtä aikaa: Vatikaanin (kauimpana), Maltan (keskikohdalla) ja Italian (jalkojesi alla). Paikan lähellä on myös ihana puistoalue, josta on upeat näköalat Rooman ylle. Auringonlaskun aikaan se oli perin romanttista! Jonkin matkan päässä oli myös valloittava ruusutarha, vaikkei se silloin ollut kukkeimmillaan.
Päivä V
Tämä oli se päivä, jolloin meidän piti mennä Colosseumiin ja Forum Romanumiin. Tyydyin kuitenkin näkemään ne ulkopuolelta. Myös Pantheonin temppelissä tuli käytyä heti aamutuimaan. Se oli aikoinaan jumalille rakennuttu temppeli ja siinä on jännää, miten auringonvalo tulee sisään katossa olevasta reiästä.
Pantheon.
Colosseum.
Sellainen oli matkamme Roomassa. Paljon nähtävyyksiä, hyvää ruokaa ja tietenkin jäätelöt syötiin myös!
post signature

4 kommenttia:

  1. Sinua on jo kaivattu! Olin ihan unohtanut teidän Rooman matkan ja ihmettelin, minne hävisit. Tervetuloa takaisin kotiin ja nyt todellakin postaustulvaa tulemaan, rakastan lueskella matkakertomuksia ja nämä teidän Rooman kuvat ovat tosi kauniita! Varmasti kiva reissu, jäämme odottelemaan Pompei-tarinaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, eikä, kiitos! :D Sormet jo syyhys päästä postauksien kimppuun, mutta ilman kuvia tosiaan olisi ollut hankala julkasta postauksia esim. just näistä matkoista. Miustakin juuri matkakertomukset on yks kivoimpia juttuja blogeissa. :) Omiin kertomuksiini yritän ujuttaa myös juttuja/tietoa, mitä olen oppinut matkalla, hehe. :D Kiva, että tykkäsit kuvista! :) Se oli kiva reissu, harmi, että se on jo takanapäin, mutta toisaalta tätä postausta kirjoittaessa ja sitten myöhemmin lukiessa tuntui kuin olisi elänyt reissun uudelleen. :)

      Poista
  2. Voi mahdoton miten paljon näittekään! onhan siellä vaikka mitä ihanaa. Itse olen käynyt sillä aika pikaisesti nuorena Inter-Rail -matkalla. Kyllä tekisi mieli uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, siellä oli siis vaikka mitä ihanaa ja ihmeellistä näkemistä! Ja Rooma itsessään tuntui olevan kuin suuri ulkoilmamuseo. Aika hyvin nähtiin kaikkea, vaikka oltiin minibudjetilla liikenteessä. Aikamoinen kulttuuripläjäys, mutta siitähän me tykätään. :)

      Kannattaa ehdottomasti mennä uudestaan! Varsinkin, jos olet heittänyt kolikon Trevi-suihkulähteeseen.. Eikös se ole varma merkki, että palaat joku päivä takaisin? :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)