sunnuntai 13. lokakuuta 2013

LOKAKUUN JUHLA

On lokakuu. Zaragozassa juhlitaan taas Pilarin, kaupungin oman suojelupyhimyksen päivää, kuten joka vuosi. Täällä ei tyydytä juhlimiseen vain yhtenä päivänä, vaan koko viikko on ollut yhtä juhlahumua monenlaisine ohjelmineen. 

Minä puolestani olen ollut kukkakaupalla auttamassa. Siellä riitti vilskettä ja työn touhua, mutta ennen kaikkea kauniita kukkia, kimppuja ja asetelmia. Tämän kukkakaupan omistaja on todellinen kukkataiteilija. Jokainen kimppu ja asetelma on kuin taideteos.

Vaikka näinä päivinä työtä on riittänyt, niin ympärillämme on ollut myös haikeuden ja surun verho. Mikään ei ole niin kuin ennen. Näiden päivien jälkeen, ensi kuun alussa, kukkakauppa sulkee ovensa lopullisesti. Koko elämäntyö on mennyttä. Syynä Espanjan talouskriisi. Pahalta tuntuu, mutta tästä täytyy vain jatkaa eteenpäin. 

Mutta iloisempiin asioihin. Näinä päivinä syntyi monta kaunista kimppua ja työskentelimme kukkien parissa. Olen taas oppinut yhtä ja toista ja kukat ovat antaneet miulle paljon. Voisin tapittaa niitä pienen iäisyyden. Miten kauniita ne ovatkaan!

Perjantaina kaupunginosamme täyttyi ihmisistä. Ihmettelin moista ja kiirehdin kadulle kamera kourassa. Lapset juoksivat pakoon, mutta eivät sentään minua. Heitä jahtasi ihan joku muu. Sain kuvan nappastua, mutta piti olla varovainen, etten itse saisi osumaa. Nämä tyypit ovat vaarallisia. Lyövät, jos menet liian lähelle. ;) 
Vaarallinen tyyppi.
Vähän isompia tyyppejä, gigantes
Seuraavaksi tuli jättiläiset. Isot nukkemaiset hahmot, jotka pyörähtelivät ja tanssahtelivat. 

Pilarin juhlien merkittävin juttu oli eilinen Ofrenda de flores, jolloin ihmiset veivät omat kukkakimppunsa Pilarin aukiolla sijaitsevaan valtavaan kukkamereen perinteisiin asuihin pukeutuneita. (lue Pilarin juhlasta täältä, klik)

Monesti olen leikitellyt ajatuksella, miten hauska olisi laittaa espanjalaisten päät pyörälle ja pukeutua karjalaiseen kansanpukuun eli feresiin. Feresi siksi, että olen karjalainen. Ennen kaikkea idea juonsi juurensa siitä, että olisi mukavaa ottaa osaan perinteeseen viemällä oma kukkakimppu. Kantaa kortensa kekoon niin sanotusti.
Kuva on lainattu täältä.
Feresi on henkselimekko ja alle laitetaan valkoinen puuvillapaita. Mekon väri voisi olla viininpunainen, kun siitä väristä niin kovin pidän ja uskon sen myös miulle sopivan. Kengiksi laittaisin supikkaat ja hiuksiin sujauttaisin tuohipannan. Kaikki muut tykötarpeet miulla olisi, mutta feresiä en omista. Olen joskus törmännyt myynnissä oleviin fereseihin, mutta kolminumeroinen hintalappu sai miut hyvin nopeasti hautaamaan ajatuksen. Liian tyyris puku, kun sille olisi käyttöä vain kerran vuodessa. 

Ensi viikolla suuntaan taas kukkakaupalle auttamaan näyteikkunan parissa. Viimevuotisesta näyteikkunasta tuli tosi kiva ja todella pidin sen suunnittelemisesta ja toteuttamisesta (lue täältä ja täältä). 

Tällä kertaa haluaisin tehdä jotain erilaista! Olemassa oleva materiaali antaa mahdollisuuksia, mutta myös rajoittaa. Näyteikkunan teemana on taas Halloween. Kaupalla on oranssin värisiä lasiastioita ja maljakoita, jotka sopisivat siihen teemaan loistavasti ja ehkäpä näyteikkuna rakentuu niiden ympärille... 

Olisi muuten kiva kuulla teidän ideoita näyteikkunaan. Millainen olisi sinun Halloween-näyteikkuna?
post signature

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)