torstai 30. toukokuuta 2013

HELLYYTENI KOHDE / THE OBJECT OF MY AFFECTION (romantiikka, v.1998, 112min.)

Ohjaaja: Nicholas Hytner
Rooleissa: Paul Rudd, Jennifer Aniston 

Esittely
Elokuva ehdottomasta rakkaudesta ja ystävyydestä. Tarina raskaaksi tulleesta naisesta Ninasta (Jennifer Aniston) ja juuri eronneesta homopoika Georgesta (Paul Rudd), jotka muuttamat yhteen ja ystävystyvät.

Arvostelu
Tämä on kaikkea muuta kuin kliseinen elokuva ja ainekset todelliseen klassikkoon ovat käsillä. Aihe on nimittäin sen verran erikoisempi ja vielä tänäkin päivänä oikein raikas ja virkistävä poikkeus elokuvamaailmassa.Vaikka aluksi elokuvan aihe platonisesta rakkaudesta ja lapsenkasvatuskuvioista tuntuvat utopistisilta, niin elokuva saa uskomaan niihin. Ainakin siihen asti, kunnes kaikki lässähtää. Aihetta ei viedä pidemmälle, vaikka juuri se olisi ollut mielenkiintoista. Loppu oli mitä oli, mutta ainakin vähän erilaisempi, mitä tämän lajityypin elokuvissa yleensä.

Mielestäni elokuva on kuitenkin keskivertoa parempi. Paul Rudd oli miellyttävä, uusi tuttavuus ja hän todella vakuutti homona. Oikeastaan ei hän ihan uusi tuttavuus minulle ollutkaan (ilmankos näytti niin tutulta), sillä mies on näytellyt myös Frendeissä Mike Hannigania, Phoeben poikaystävää ! Tässä elokuvassa Paul todella loistaa ja valloittaa hymyllään ja silmillään. Eikä Jenniferkään jää hänen varjoonsa, vaan tekee kenties yhden hienoimmista rooleistaan Ninana. On myös jännä imelyyden ja romanttisuuden huomioiden, että kyseessähän on varmaan juuri sellainen elokuva, jota kaikki miehet välttelee ja kuitenkin elokuvan on ohjannut mies. Mielenkiintoista!
Kuva on lainattu täältä.
post signature

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

VAATTEIDEN VALITSEMISEN VAIKEUS

Toissapäivä ja eilinen olivat hyviä päiviä. Maanantaina puin ensimmäistä kertaa kesävaatteet ja eilen oli jo talviturkin heitto lähellä. 
Pepe Jeans-housut ja Anna Fieldin toppi, joka on aivan ihana -tosin himppusen liian iso miulle. Olin varmaan niin häikäistynyt sen kauneudesta, etten sitä huomannut. Mutta olen tyytyväinen ja olo uusissa kesävaatteissani on vallan mainio.

Vaatteiden valitseminen ei aina ole läheskään mutkatonta. Siinä missä joku näkee jo rekistä mieluisan vaatekappaleen ja parhaimmassa tapauksessa kiikuttaa sen kassalle sovittamatta (!), on miulle sula mahdottomuus. On hämmästyttävää, että tosiaan on ihmisiä, jotka jo yhdellä silmäyksellä näkevät vaatteen olevan juuri oikea: mallia, istuvuutta ja koko myöten. 

Ensinnäkin jo vaatteiden valitseminen tuottaa hankaluuksia. Minulla taitaa olla tiedostettuja ja tiedostamattomia kriteereitä siitä, mikä vaate päätyy sovitukseen. Vasta sovitus on se varsinainen tulikoe, sillä siellä katson itseäni kriittisin silmin. Makutuomarina toimin monesti yksinäni, mutta joskus myös ystävättärieni kanssa sekä lukuisina ja taas lukuisina kertoina poikaystäväni, joka on vaatteiden suhteen erittäin tyypillinen espanjalainen –eli todella tarkka. 

Vaatteessa yritän katsoa sen istuvuutta, mutta ennen kaikkea sen täytyy tuntua ”minun vaatteelta” ennen kuin vakuutun ostamaan sen. Aikaisemmin kävin aina kivijalkaliikkeissä. Siellä sai heti sovittaa vaatteen.

Nyt olen tullut ostaneeksi vaatteita netistä. Selaan ja selaan, mutta se, miksi kiinnostun erityisesti jostain vaatteesta tai kengistä, on mysteeri. Tai miksi se lopulta päätyy ostoskoriini. Viimeaikaisissa ostoksissa uskon siihen vaikuttaneen erityisesti värit. Ostin valkoiset tennarit ja vaikka kyseessä on niin epäkäytännöllinen väri kuin olla voi, niin veikkaanpa juuri sen värin vetäneen minua puoleensa magneetin lailla. Olen ristinyt nuo valkoiset tennari aurinkoisiksi. Käytän niitä vain päivinä, jolloin aurinko paistaa täydeltä terältä. Onneksi niitä päiviä on nyt ollut! Eilenkin kävin taas pyöräilemässä (kilometrejä on nyt kertynyt yhteensä 116 verran) ja silloin jalassani oli nuo tennarit. 
 Jatkossakin vaatteiden valinta tapahtuu siis sovituksen kautta, oli se sitten pukukopissa tai kotona.  Ja ehkäpä myös suurennuslasi olisi tarpeen… ;)
post signature

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

RAKKAUDEN PILVIPUUTARHA/A WALK IN THE CLOUDS (draama, sota, v.1995, 102min.)

Ohjaaja: Alfonso Arau
Rooleissa: Keanu Reeves, Aitana Sánchez-Gijón, Anthony Quinn

Esittely
Nuori ja kaunis neito Victoria on pulassa. Kiertävä suklaakauppias Paul Sutton rientää sankarillisesti auttamaan, vaikkei entuudestaan Victoriaa tunnekaan.

Arvostelu
Elokuvassa pidin kovasti huikeista puitteista, jotka loivat romanttiselle elokuvalle lämpimän tunnelman. Rakkauden pilvipuutarha-elokuva on muuten tavanomainen, jopa kliseisen romanttinen elokuva. Juoni on melko kepoinen, eikä tarjoa suurempia yllätyksiä, eikä syvällisyyttä.

Ainoastaan näyttelijät onnistuvat tekemään elokuvasta mielenkiintoisen. Elokuvana Rakkauden pilvipuutarha on varsin mainio -ainakin kaikille romantiikannälkäisille.
Kuva on lainattu täältä.
post signature

perjantai 24. toukokuuta 2013

PÄIVÄN PIRISTYS: SÄÄSTÄVÄINEN EMÄNTÄ

En ole pitkään aikaan kirjoittanut näitä päivän piristys-juttuja, mutta nyt (pitkästä aikaa) ajattelin jakaa kanssanne yhden tosi kivan jutun.

Työkaverini kanssa joskus jätämme muistilappuja toisillemme tai vihkoon raapustaen. Joskus tarinoimme sinne pidemmän kirjoituksen tai jätämme ihan vain lyhyen lappusen. Siinä lapussa saattaa lukea ihan vain ”Hyvää työpäivää, toivottavasti tulee paljon kävijöitä.” 

Joskus saatamme innoissamme lukea lehtiä, jos siellä on joku erityisen hyvä juttu ja työhömme liittyvä. Oppia ikä kaikki. Tällä erää löysin tämän säästäväinen emäntä-jutun, jonka työkaverini on alun perin ilmeisesti jostain kirjasta skannannut. Miusta se on jotenkin niin hauska, joten tässä tämä luettavaksenne ja nautittavaksenne. Mitäs tykkäätte?
  post signature

torstai 23. toukokuuta 2013

HYVÄ KAMPAAJA ON KUIN LOTTOVOITTO

Kävin eilen kampaajalla. Olen käynyt siellä ennenkin aina tilaisuuden tullen –toisin sanoen silloin, kun olen ollut maisemissa. Testailimme paria tuotetta, kun valittelin hiusteni huonoa kuntoa ja totta puhuen värikin oli alkanut pänniä. 
 
Ensimmäiseksi hiukseni pestiin mineraalinpostoshampoolla, jotta kampaaja näkisi, mitä siellä pohjalla on. Mineraalinpoistoshampoo, kuten nimestäkin voi päätellä, poistaa hiuksista veden aiheuttamia mineraalikertymiä, jotka saattavat vaikuttaa väriin ja tehdä siitä tunkkaisen oloisen. Monissa taloissa on edelleen vanhat putket, joita pitkin mineraalit kulkeutuvat veteen ja siten hiuksiin. Tuote vaikuttikin varsin lupaavalta, koska jo ensimmäisen pesukerran jälkeen hiuksieni väri hieman kirkastui ja sitä myöten miun ilme. 

Kampaajani ryhtyi urakkaan ja muutimme hiusteni väriä ihan pikkuisen. Leikkasimme miulle myös übercoolin otsatukan, joka tuo kivasti vaihtelua. Viimeisen silauksen hiukseni saivat muotoiluvoiteesta, joka sisältää mm. Argan-öljyä. Hiuksista tulee terveen ja hoidetun näköiset, mutta samalla puhtaan tuntuiset. 

Eipä voinut kuin ihastella ja ihmetellä, onko nuo muka miun hiukset ottaen huomioon, miten vähän latvoja leikattiin. Hiukseni näyttivät niin erilaisilta ja terveiltä! Siihen olin ja olen kyllä tyytyväinen. Mutta olen kyllä edelleen aikas blondi, hih. Onneksi hiukset näyttävät kuitenkin terveiltä ja raikkailta, mikä on se pääasia. Ja tietenkin luonnollisen vaaleilta.
Miulla on myös toisenlaisia kokemuksia kampaajista –aina ulkomailta asti. Olen kokeillut kampaajia Virossa, Ranskassa ja Espanjassa. Parhaiten hiukseni laitettiin Ranskassa, jossa kampaajareissun jälkeen hiukseni olivat tuuheammat kuin koskaan ja muutenkin olin kokenut aikamoisen muodonmuutoksen. Se oli kivaa! Espanjassa puolestaan kannattaa olla tarkka missä hiuksensa uskaltaa laittaa. Olen kirjoittanut huonoista kokemuksistani kampaajalla (Espanjassa) ja muista epämiellyttävistä asiakaspalvelutilanteista täällä, klik.

Jännä, miten hyvän ja taitavan kampaajan löytyminen on kiven alla. Mutta kun sellainen löytyy, niin siitä tulee pidettyä kiinni. Kukapa hyvää haluaisi vaihtaa? Toisaalta, jos kampaaja mokaa, niin sitten ei enää uskalla mennä samalle. Kampaajiin muodostuu jonkinlainen luottamussuhde. Parasta on se tunne kampaajareissun jälkeen. Olo on aina niin freesi, ihan kuin olisi uudesti syntynyt.

Olenkin päätynyt siihen, että hyvä kampaaja on kuin lottovoitto. Oletteko samaa mieltä? Vai uskallatteko vaihtaa kampaajia kuin sukkia -tosta noin vaan?
post signature

tiistai 21. toukokuuta 2013

VIRITTÄYTYMISTÄ VENÄJÄN VARALLE

Voi vitsi, meillä tuoksuu täällä vielä eilisen borssikeiton ihanaiset tuoksut. Sehän on oikein kuuluisa venäläinen punajuurikeitto, jonka tietenkin halusin tehdä alusta asti ihan itse. Huh, mikä urakka, mutta itse tehty borssi vie kielen takuulla mennessään.

Söin sitä smetanan kanssa, kuten tapoihin kuuluu. Kuuntelin myös venäjän kieltä toivoen, että jotain tarttuu päähän. Opin parhaiten korvakuulolla. Tuonnempana on tarkoitus toki vielä ottaa venäjän kielen oppikirjat avuksi. 
Nyt tuntuu siltä, että voi vitsi, miksi en ole hyödyntänyt vapaa-aikaani aikaisemmin hieman hyödyllisemmin ja opetellut venäjää! Olisi  jo kovin hauskaa osata kyseistä kieltä, varsinkin kun miulla on venäläisiä kavereita. Tästä lähin täytyy päntätä päivittäin hamaan tulevaisuuteen asti. Ehkä joskus voin yllättää venäläiset puhumalla pa-russki. 

Venäjän matka lähestyy hitaasti, mutta varmasti. En varmastikaan ehdi siihen kertaamaan kaikkea, mutta aina on olemassa elekieli, jos ei sanoilla sanotuksi saa. 

Off topic. Ette usko, miten huonoa tuuria voikaan olla! Serkkuparkani jäi jumiin Etelä-Suomeen ja hänen isänsä kera minun isä lähtivät sankareina pelastamaan sinne asti. Tavallinen liikennevakuutus ei kata satojen kilometrien hinausta. Mutta hekin jäivät sitten tien päälle ennen kuin matka edes kerkesi kunnolla alkaakaan. Rekan rengas puhkesi! Sitten meidän piti käydä heittämässä tunkki sinne, että saadaan rengas vaihdettua. Sitä ennen toinen serkku tuli katsomaan ja varmistamaan, mikä niistä lukuisista tunkeista on juuri se tunkki. Hän kun tietää aika paljon enemmän noista autoista, kuin me naisimmeiset. Mutta tälläkin serkulla oli mahottoman huono tuuri, kun oma auto meni rikki ja piti lainata toista.

Tässä vaiheessa olo on epätodellinen. Sankareiden matka pääsi lopulta onneksi jatkumaan. Renkaan puhkeaminen oli vain hidaste. Oletus oli, että olisivat kuitenkin tämän yön aikana jo ehtineet takaisin kotiin sieltä Helsingin suunnalta. Ei ole näkynyt, ei kuulunut. Mitähän heille vielä onkaan reissussa sattunut? 

Ristin sormeni, ettei minulle käy kuten serkuilleni, kun olen Venäjällä. Huono tuuri on tarttuvaa. Tähän sopii varmaan Kaija Koon laulun sanat: "Hei, hei, en sitä salaa, näillä teillä loppuun palaa..." Kuvitelkaa sitten Venäjän tiet... Ne on vielä pomppuisemmat ja kamalammat kuin Suomen.
post signature

lauantai 18. toukokuuta 2013

PANTA KUIN KORU

Tuohi taipuu moneksi, mutta enpä olisi uskonut, että pannaksi asti! Juuri sellaiseen, ihanaan pantaan katseeni nauliintui tässä joku vuosi sitten. Se oli oikea katseenvangitsija. Ja jäi mieleen. Yritinkin jo silloin etsiä, josko niitä olisi jossainpäin ihan myynnissä asti, mutta laihoin tuloksin. Kerkesin sitten unohtaakin koko asian…
Olen aina pitänyt käsitöitä arvossa arvaamattomassa ja varsinkin niitä käsityötaitoisia immeisiä, joilla tuo taito on hyppysissään. Etenkin tuohitöitä kohtaan olen varovaisen utelias, mutta suhtautumiseni niihin on osittain ristiriitaista. Kaikki tuohesta tehty on todella kaunista ja erikoistakin, vai mitäpä sanotte tuohikontista? Toisaalta tuohen keruu puista arveluttaa.
Tuohi on perinteinen luonnonmateriaali. Entis aikaan tuohella oli tärkeä tehtävä, sillä sitä tarvittiin monien käyttöesineiden tekoon. Mutta on siinä kyllä aikamoinen homma, kun se pitää itse kerätä metsän puista. Eikä mistä tahansa puista, vaan koivuista. Eikä minä tahansa ajankohtana, vaan touko-kesäkuussa. Tai voi sitä varmaan yrittää nyhtää myös muulloin, mutta noina kuukausina se on huomattavasti helpompaa… Ihan ilman vaurioita puut eivät saata selviytyä, joten tuohi on paras ottaa puusta, joka aijjotaan kaataa.

Yllättäen tuo tuohinen panta taas muistui mieleeni pohtiessani niinkin arkista asiaa kuin työasua. Ihan ensiksi olin hommannut sellaiset siis tällaiset söpöt supikkaat työkengiksi. Tästä on abauttirallaa jokunen vuosi. Ja mikään pakko ei ollut, mutta kun asu oli niin ihanan nostalginen, että tuntui jotenkin luonnolliselta asustaa sitä.
Seuraavaksi tuli rautainen sepän tekemä koru, joka on kyllä hiano. Nyt tänä vuonna halusin Kalevala Korun ihan vain vaihtelemisen riemusta. Ja niin vain alkoi tuntua, että jotain puuttuu. Joo, hei, se panta! Etsiskelin netistä, löytyisikö sieltä sellaista paremmalla onnella. Ja löytyihän sieltä. Pistin heti oitis tilaukseen. Onhan nuo aika hintaviakin, mutta edelleen kun miettii millainen työ siinä on ollut, niin enpäs valita.

Iloisesti olin yllättynyt, miten tuohitöiden tarjonta oli kasvanut. Pantojakaan ei ollut vain yhtä mallia, vaan ihan montaa eri sorttia. Siinä kun katsoo, miten moneksi tuohi taipuu, niin ei voi kuin ihmetellä ja äimistellä. Muistui ihan mieleen, että olenpa kuullut tuohesta olevan jopa kirjepaperin korvikkeeksi. Eräs mummo kertoi, miten hänellä on edelleen tallessa tuoheen raapustettu kirje, joka lähetettiin sotarintamalta.

Vaikuttuneena tuohen monipuolisuudesta, en voi olla miettimättä, tekeekö tuohi vielä joskus paluun? Ehkei enää niinkään käyttöesineissä, vaan sillä voisi olla jalansijaa korumaailmassa. Jo nyt tarjolla on niiden pantojen lisäksi mm. rannekoruja, korviksia ja kaulakoruja. Tuohikorua ei ihan joka tytöllä olekaan.
Katsokaa nyt tätäkin pantaa. Se on kuin koru. Yksinkertainen, pelkistetty, mutta vaaleiden hiusten seassa sitä voisi luulla ties vaikka millaiseksi hienoksi lettiviritelmäksi. Janne Hurmekin voisi tinasormuksen sijasta laulaa luikauttaa: "Sinulle mä rakas annan sen, vanhan tuohisormuksen..."

Mitäs tykkäätte tuohipannasta? Ihana vai kamala? Voisitteko kuvitella itsellenne tuohikoruja? 
post signature

torstai 16. toukokuuta 2013

ASKELEEN LÄHEMPÄNÄ VENÄJÄÄ

Viime päivät ovat menneet aikamoisessa jännitysnäytelmässä. Hikoilua, huokailua, hiusten haromista, ruttaantuneita papereita, eestaas ajelua, ylimääräistä sydämen tykytystä.
 
Muistanette, kun kerroin aikaisemmin, miten Venäjä tuntui olevan niin lähellä, mutta niin kaukana? Viisumianomus tuotti aikamoista päänvaivaa. Siihen tarvitaan erinäisiä asiakirjoja. Eli täytetty viisumianomus, alkuperäinen passi, virallinen passikuva, matkavakuutuksesta vakuutustodistus ja lisäksi viisumitilaus, koska hoidamme tätä matkatoimiston kautta.  

Oma viisumianomus oli vielä helppo (matkatoimiston tätien ystävällisellä avustuksella, hih), mutta kun matkaan lähtee espanjalainen, niin sitten se ei olekaan ihan niin helppoa.
 
Kun olin järjestämässä itselleni matkavakuutusta, kysyin samalla onnistuuko toisen samanmoisen teko myös ulkomaalaiselle. Vastaus oli jyrkkä EI. Kuulemma jos ja kun ei ole suomalaista kela-korttia, niin ei onnistu. 

Seuraavaksi päätimme kääntyä Espanjassa asuvan perheenjäsenemme puoleen, joka työskentelee vakuutusfirmassa. Valitettavasti matkavakuutusta ei saatu hänenkään kautta. Ou nou! Nyt alkoi oikeasti tulla hiki pintaan!

Tässä vaiheessa voin kertoa, että Espanjassa minkä tahansa asian hoitaminen on aina monen mutkan takana ja yksinkertaiseenkin juttuun on syytä varata aikaa. Paljon. Olin siis syystäkin huolissani.

Espanjalaisissa matkatoimistoissa osassa sanottiin, etteivät myy matkavakuutusta, ellei matkaa ole ostettu heidän kauttaan. Toisessa matkatoimistossa lupailtiin edullisia matkavakuutuksia, mutta papereita tarkemmin lukiessa paljastui, että korvausten suhteen on hintakatto. Siitä sitten tuli epäilys, että hyväksytäänkö tuollaista matkavakuutusta, kun ainakin viisumianomuksen täyttöohjeissa oli, että matkavakuutuksen tulee kattaa kaikki kulut vahingon sattuessa. Omassanikin matkavakuutustodistuksessa lukee, että kulut korvataan ilman ylärajaa.

Miun oli pakko tänään ottaa yhteyttä suomalaiseen matkatoimistoon, joka hoitaa meidän viisumiasiaa ja selittää tuo matkavakuutusongelma. Voitte varmaan arvata, että melkein tipuin tuoliltani, kun kuulin, että matkavakuutus heidän kauttaan onnistuu myös ulkomaalaiselle! Erittäin positiivinen yllätys -varsinkin, kun oletin, ettei se nyt missään nimessä ole mahdollista ulkomaalaiselle. Hyvä, nyt on yksi murhe vähemmän.

Viisumianomukset onkin nyt viittä vaille postiin menossa, hotellivaraus tehty Venäjälle ja kulkuneuvo järjestyi. Töistä sain kuin sainkin järkättyä aikaa omalle irtiotolleni. Ihana työkaverini lupasi tehdä pidemmän työputken, jotta pääsen Venäjälle. Voi, miten ihana työkaveri miulla onkaan. 

Matka Venäjälle ei enää olekaan vain kaukainen ja pitkäikainen haave, vaan se on nyt todellakin käymässä toteen. Nyt vain pietään peukkuja pystyssä, että viisumit ehtivät ajoissa! 
                                                                                                                           Unelmat ovat kuin pilvenhattaroita: 
                                                                                                                niitä kohti täytyy kurkoitella tavaittaakseen ne. 
                                                                                                                    Joskus ne saattavat karata kauas korkeuksiin. 
                                                                                                                                     Jos onnistut nappaamaan ne, 
                                                                                                                       ovat ne pehmoisia ja kestävät sen pienen hetken, 
                                                                                                                                             kunnes taas haihtuvat, 
                                                                                                                               mutta jättävät muistot jälkeensä.
post signature

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

IHO-ONGELMIA AIKUISIÄSSÄ

Sitä luulisi, että aikuisena on vapautettu iho-ongelmista ja ainoana murheenkryyninä on ne tulevat rypyt. Aina ei mene niin kuin Strömsössä. Vielä viime kesänä miulla oli iho huippukunnossa ja pystyin menemään ulos meikittä. Toisin on nyt. En ollut kärsinyt iho-ongelmista vuosikausiin. Viimeksi siis silloin teini-iässä, jolloin miulla oli paljon finnejä, voisi puhua jopa akneihosta.

Mitä tapahtui? Kaikki alkoi oikeastaan Suomeen tuloni jälkeen. Ensin vähitellen ja sitten yhtäkkiä pufff. Kasvot täynnä niitä inhottavia punaisia näppylöitä. Eikä siinä kaikki. Olen lihonut 6 kg. Eikä siinäkään kaikki. Hiukset on mennyt huonompaan kuntoon. 

Lähdin etsimään apua ihonhoitotuotteista. Ostin Yves Rocherin Pure System –tuoteperheeseen kuuluvat puhdistusgeelin, kasvoveden ja hoitovoiteen epätasaiselle iholle. Yves Rocherin sivustolla niitä mainostetaan lyhyesti ”Ei finneille, kyllä raikkaalle iholle”. Olen käyttänyt näitä tuotteita ostohetkestä alkaen eli helmikuusta. Ostin myös kosteuttavaa, ihohuokosia supistavaa Sebo Specific Ultra Mat hoitovoiteen.
Kun aloin käyttämään tuotteita, olin tyytyväinen. Ihosta todellakin tuli raikas. Mutta sitten iho-ongelma vain äityi entisestään, tuli rytinällä enemmän finnejä. Petyin vähän. Koska olin jo kuitenkin tuotteet ostanut ja omaan ajatusmaailmaan ei sovi, että heittäisin jotain hukkaan, niin jatkoin kiltisti tuotteiden käyttöä. Sen jälkeen iho rauhoittui. Uusia finnejä ei enää ilmestynyt naamatauluun muutamia yksittäisiä lukuun ottamatta. Mutta pelihän oli siinä vaiheessa osin menetetty, kun vahinko oli jo päässyt tapahtumaan eli finnirypäs oli tullut (siis jo myös ennen näiden tuotteiden käyttöä). 

Pure system –hoitovoiteesta, jota pitäisi käyttää aamuin illoin ja jota itse olen käyttänyt aamuisin, sen sijaan tuntuu miellyttävältä. Imeytyy hyvin, on koostumukseltaan melko kevyttä. Minusta todellakin on tuntunut, että se on auttanut, vaikkakaan niitä uusia finnejä ei ole estänytkään. 

Sebo Specific –hoitovoiteeseen olen todella tyytyväinen. Miedosta tuoksusta tulee mieleen joku kasviuute. Tuote levittyy hyvin, tuntuu hyvältä iholla ja jotenkin raikkaanoloiselta, mutta mattaiselta. Tätä olen käyttänyt iltaisin. Imeytyy myös nopeasti. 

Clerasil-peitepuikon ostin vasta vähän aikaa sitten, jotta voin peittää finnit. Puikko on niin kova, että jos sillä levittää suoraan kasvoille, niin sattuu. Varsinkin, kun ihoalue on muuten arka. Olen siis laittanut sormella. Lisäksi sävy on punertavan ruskea ja vaikka kuinka levitän ja levitän, niin sitä sävyä ei täysin saa häivytettyä. En ole tähän tuotteeseen tyytyväinen. Plussaa ainoastaan siitä, että tuote lupaa hoitaa ja ehkäistä finnejä. Uusia finnejä ei ole enää tullutkaan.  

Lisäksi ostin myös Tea Tree-tuotteen, josta olin kuullut paljon hyvää. Sitä käytin laimennettuna veteen ja heti alusta asti vaikutti lupaavalta. Siitä on ollut apua ihosta puskeviin tuoreisiin finneihin. 
Summasummarum
Nämä tuotteet ovat ainoastaan lievittäneet iho-ongelmaani, eivät poistaneet sitä. Onneksi tämä ei jää tähän, vaan saan avun lääkärin kautta. Se, mikä tepsi aikaisemmin, tepsinee nytkin. Finniarpia nyt tuskin saan ihan heti pois, mutta toivotaan, että ne edes jossain vaiheessa häviävät. Tällä postauksella halusin jakaa omat kokemukseni näistä tuotteista ja lisäksi lohduttaa muita, jotka kärsivät iho-ongelmista. Iho-ongelmien takia ei kenenkään pitäisi kärsiä.
                                                                                                                                     .post signature

lauantai 11. toukokuuta 2013

JOS MATKUSTAISIN VENÄJÄLLE…

Viime päivinä Venäjä on pyörinyt ajatuksissani yhä useammin. Olen suunnittelut jo ajoreitinkin vaikkei matka olekaan varma juttu. Ei nimittäin ole varmaa, pystynkö olemaan töistäni poissa kesän sesonkina. Ei ole varmaa, millä tai miten me mennään –jos mennään. Kaiken kaikkiaan liian monta epävarmuustekijää… mutta ajatusleikkinä oikein kutkuttava! Nimittäin JOS lähtisin Venäjälle, niin ei olisi enää ainakaan epäselvää minne matkustaisimme.
 
Matkan ideana olisi tutustua Karjalaan. Niinpä utsin venäläiseltä ystävältäni, minne meidän kannattaisi siellä suunnata.  Hänen vinkkiensä avulla reitistä tulisi tällainen: Ruskeala-->Sortavala-->Petroskoi 
Ruskealassa olisi marmorilouhos, joka on paikan merkittävin nähtävyys. Se tunnetaan myös Marmorijärvi nimellä. Paikalla louhittiin suuressa arvossa pidettyä marmoria jo 1800-luvun lopulla.

Sortavalassa olisi hienoa tutustua Vanhaan Valamoon, joka sijaitsee saarella. Eräällä matkailusivustolla munkkiluostaria mainostetaan ”joka puolelta veden ympäröimä, kaukana maallisista huolista”. Kuulostaa just niin kuin miulle! Sitä paitsi Laatokka (Euroopan suurin järvi) on jotenkin aina tuntunut niin mystiseltä paikalta, johon olen halunnut tutustua enemmän. Aikaisemmin olen vain nähnyt sen pikaisesti ohikulkumatkalla. Minähän olen käynyt Venäjällä kaksi kertaa, joista on jo kylläkin piiitkä aika. Vielä koskaan en ole rohjennut mennä omatoimisesti, mikä on hassua. Venäjä on niin lähellä!

Ulkoministeriön sivuilla matkustustiedotteessa kerrotaan Karjalassa matkustamisen olevan varsin turvallista, mutta liikenteessä varovaisuus on tarpeen. Turvallisuusasioita olen pohtinut -uskaltaako lähteä omatoimimatkalle? Venäjä on kuitenkin Venäjä. 

Eräs venäläinen kaverini puolivitsinä heitti: ”Älä lähde, katoat vielä.” Pelottavaa, jos sitä katoasi ulkomailla. Vieläpä jossain Venäjällä. Ryhmämatka olisi kieltämättä turvallisempi vaihtoehto.

Jotenkin omatoimimatka tuntuu houkuttelevammalta ja tietenkin loogisemmalta, kun näin lähellä rajaa kumminkin asumme. Venäläiset ystäväni ovat kyllä olleet erittäin kannustavia matkani suhteen. Olen saanut kultaakin arvokkaampia vinkkejä. Kaikista paras neuvo on, että matka kannattaa suunnitella hyvin ja lähteä ilman ennakkoluuloja, niin kaikki menee hyvin. Allekirjoitan. Tämä on täydellinen vinkki mille tahansa matkalle. 

Viimeinen etappimme Karjalan valloituksessa olisi vierailu Karjalan pääkaupungissa Petroskoissa. Se jo itsessään olisi tutustumisen arvoinen, mutta sen lisäksi Petroskoi olisi hyvä tukikohta Kizhin museosaarelle tutustumista varten. Kizhi sijaitsee Petroskoista noin 70 km päässä, jonne on kaupungista yhteys kantosiipialuksella. Voi, kuinka haluaisin niin kovin nähdä Kizhin! Ei se suotta voi olla Unescon maailmanperintöluettelon kohteena. 

Katsotaan, josko siis vihdoin tänä kesänä pääsisin Venäjän reissulle! Viisumipaperit pitäisi kohta laittaa vetämään...  Ja sitäkin suuremmalla syyllä miun ois nyt paree tarttua venäjän oppikirjaan ja alkaa kerrata kieltä pika pikaa. Karjalassa ei välttämättä englannilla pärjääkään... Ja ehkäpä venäjää osaavaa matkaajaa arvostetaan enemmän? Arvannettekin varmaan, että ystäväni ovat jo hoputtaneet minua kieliopintojen pariin. Onneksi en ole ihan ummikko venäjän suhteen. Oikeasti kielitaidottomana menisin suosiolla ryhmämatkalle. Olisihan se ihan kamalaa, jos ei tieviittojakaan osaisi lukea, hih. ;)
post signature

perjantai 10. toukokuuta 2013

KUNNONKOHENNUSTA JA KENKÄMIETTEITÄ

Tällä viikolla palasin vanhan harrastukseni pariin. Aloitin kuntosalin. Pyöräilykauden aloitin jo aikaisemmin ja mittarissa on jo 50 km. Aurinkoisessa säässä pyöräily on ihanaa! Pyöräily on yhtä kuin kesä. On miut monesti kuurosadekin yllättynyt. Silloin on täytynyt laittaa turbovaihde päälle ja ajaa kuin viimeistä päivää. Kuntosalin ja pyöräilyn lisäksi haluan aloittaa rullaluistelun, joka on ehkä kaikista eniten se minun juttu.
Yhtä aurinkoisia säitä odotellessa! Nämä kuvat on muutaman vuoden takaa.
Viime aikoina mennessäni kuntoilemaan, olen törmännyt inhottavaan asiaan: ei ole oikeanlaisia kenkiä! Monet miun kengistä, kuten ne salikengät, on Espanjassa. Mutta olisipa ihana omistaa täälläkin ne salikengät sekä siihen päälle vielä juoksukengät, lenkkikengät… 

Kenkiähän on kaupat pulloillaan. On montaa eri sorttia ja vaikka mihin eri tarkoitukseen. Urheilukenkien valitseminen on vielä helppo homma, kun tietää, mitä lajia varten kenkänsä hankkii. Eri asia on, haluaako todella ostaa ne monet eri kengät lukuisille eri lajeille… 

Asian laita on toinen, kun pitäisi saada kengät, jotka yhdistää siihen omaan asukokonaisuuteen. Sepä ei olekaan niin helppoa kuin luulisi. Nostankin hattua kaikille teille, jotka olette todellisia virtuooseja vaatteiden ja kenkien yhdistelemisessä! 

Itse huomaan monesti päätyväni mustaan väriin, joka on tylsä, mutta päihittää turvallisuudellaan kaikki muut. On miulla kyllä ollut muun värisiäkin kenkiä. Villeimmät värit lienevät oranssit ja punaiset kengät. Loppujen lopuksi niiden yhdistäminen vaatteisiin ei ollutkaan ihan niin hankalaa kuin luulin. Vaikka nehän on vielä melko helppoja värejä. Ehkä joku neonvihreä toisi harmaita hiuksia. Tosin nyt muistin juuri, että on miulla ollut senkin väriset kengät joskus miljoona vuotta sitten.
Väriä haasteellisemmaksi asiaksi kenkäostoksilla koen oikean mallin löytämisen. Pidän malleista, joita voi yhdistellä mahdollisimman monen vaatteen kanssa. Parhaimmat kenkäostokseni ovatkin olleet sellaiset, joissa olen voinut yhdistellä kenkäni niin hameen kuin housujenkin kanssa! 
Eilen tutkinkin kenkävalikoimaa netissä ja löysin peräti kaksi paria, jotka pistin tilaukseen. Toivottavasti ne olisivat yhtä kivan näköiset myös luonnossa ja monikäyttöiset! Näihin valkoisiin kenkiin ihastuin heti miulle jostain vielä täysin selittämättömästä syystä. Mutta vakuutin itselleni, että värinsä ja luultavasti toivottavasti myös mallinsa puolesta ne sopivat vaatteisiini. Tosin värinä valkoinen, jos sitä edes väriksi voi kutsua, ei ole se kaikkein ideaali helposti likaantuvana.
 
Kuvat kengistä on lainattu täältä.

Nämä sini-valkoiset ballerinat puolestaan vetosivat juuri värimaailmansa puolesta. Ei siksi, että olisin kauhean isänmaallinen. Olin juuri sattumalta ostanut sellaisen tummansinisen neuletakin, joka suorastaan huusi miun nimeä. Niin ihana se oli! Eli kesävaatteiden lisäksi olen kerrankin ollut kaukokatseinen ja huomannut ostaa vaatetta tulevalle syksylle/talvelle ja toki neuletakki sopii viileisiin kesäiltoihin. Ja kun näin nämä kengät, niin tuli sellainen ahaa-elämys... Toivottavasti nämä ballerinat olisivat jaloilleni armollisempia, kuin ne edelliset!
  post signature

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

TÄYDENNYSTÄ VAATEKAAPPIIN

Kevät alkoi myöhässä, mutta sitten kun se viimein tuli, niin se tapahtui rytinällä. Kesä on siis jo melkein ovella! Ilmatkin alkavat jo olla melko lämpimiä. Ei siis ihme, että ajatukset ovat nyt entistä tiiviimmin kesässä ja niissä kesävaatteissa.
 
Aamulla katsoessani vaatekaappiin, tuntui, ettei siellä ole mitään päälle pantavaa. Vaatteita siellä toki on, mutta lähinnä se oli se tunne. Tunne, ettei ole sopivaa. Monelle varmasti tuttuakin tutumpi tunne. Täytyy myöntää, että jonkin sortin turhautuminenkin nosti päätään. Vaatteeni tuntuvat niin kovin tummanpuhuvilta. Mustaa löytyy edelleen ihan liian paljon. 

Päätin mennä katselemaan netissä vaatekauppojen tarjontaa heti aamutuimaan. Selasin sivuja toisensa perään. Annoin itselleni mahdollisuuden törmätä johonkin kivaan kesävaatteeseen. Jospa…

En siis todellakaan odottanut löytäväni mitään. Olen muutenkin niin kovin onneton yhdistelemään vaatteita. Ilostuinkin kovasti, kun siitä huolimatta löysin muutaman tosi kivan jutun. Pistin tilaukseen ja nyt tietenkin jännitän, mitä sieltä tulee. Lähinnä kokojen puolesta.

Nettishoppailussa on hyviä ja huonoja puolia:
+ näkee kerralla useamman vaatteen
+ monipuolisuus
+ helppoa (saa istua sohvalla ja selata)
+ avoimempi mieli uusillekin jutuille

- ei mahdollisuutta tietää etukäteen, miten vaate istuu
- vaihtelevat ja epäselvät koot
- jos väärä koko, niin palautus/vaihtorumba
- olet vienyt tuotteen ostoskoriin ja katselet vielä muita vaatteita, kun yhtäkkiä tuote katoaa ostoskoristasi jonkun toisen ostaessa sen viimeisen vaatteen juuri ennen sinua ja jäät nuolemaan näppejäsi (niin ärsyttävää, kun tämä ei olisi edes mahdollista, jos olisin tavallisessa kivijalkaliikkeessä, murrr)

Ennenhän en juuri koskaan shoppaillut netissä, koska miulla oli mahdollisuus käydä Espanjassa eri liikkeissä ja ostoskeskuksissa. Muutenkin koin tärkeäksi nähdä vaatteen istuvuuden heti paikan päällä ostohetkellä. Oikeastaan se on edelleen tärkeää, mutta nyt olosuhteiden pakosta olen antanut pikkusormen nettishoppailulle. 
Yksi tilaukseen lähteneistä vaatteista. Kuva on lainattu täältä.
Ehkei se olekaan ihan niin kamalaa. Ainakin olen huomannut, etten suoralta kädeltä tyrmää jotain vaatetta, vaan olen rohkeampi. Siis tänäänkin, kun löysin muutaman uuden kesävaatteen, niin yksi niistä oli pinkki toppi! Minä, joka en aikaisemmin voinut millään kuvitella itselleni pinkkiä taikka vaaleanpunaista... Miehän olen alkanut lipsua, ou nou! Tätä menoa muutun kohta vaaleanpunaiseksi hattaraksi. ;)
post signature

maanantai 6. toukokuuta 2013

NIIN LÄHELLÄ, MUTTA NIIN KAUKANA

Venäjä on tuossa, voisi melkein sanoa, kiven heiton päässä. Minähän siis melkeinpä asun tässä rajan pinnassa. Niinpä kovasti houkuttaisi ajatus lähteä Venäjälle muutamaksi päiväksi kesäkuulla. Sitä suuremmalla syyllä, kun nyt saan vieraan Espanjasta asti. Haluaisimme tehdä Karjalan kierroksen; nähdä Sortavalaa, Viipuria ja mitä näitä nyt onkaan. Olisi hauska tutustua nähtävyyksiin, kuten Vanhaan Valamoon, Kizhin saareen… 

Sanotaan, että matka Venäjän Karjalaan on kuin menisi ajassa 100 vuotta taaksepäin. Miten mielenkiintoista. Karjalan on pakko olla todella erilainen, mystinen, kiehtova.
Kizhin museosaari Venäjällä. Kuva on lainattu netistä.

Maisemaa Karjalasta. Kuva on lainattu netistä.

Vuokkiniemi. Kuva on lainattu netistä.
Omatoimimatka olisi ihan paras. Siinä olisi se oma vapaus mennä ja tulla niin kuin haluaa. Miullahan on oma auto olemassa. On vain yksi iso mutta, miksi en juuri sillä halua lähteä. Se on nimittäin sellainen rottelo. Meillä on kyllä luottamus puolin ja toisin kunnossa. Ikinä se ei ole minua jättänyt tien päälle, ei ikinä (koputan tässä vaiheessa puuta). Se on jo sellainen autovanhus, että Venäjän kuoppaiset tiet ei voi tehdä sille hyvää. Ei sillä, täällä Suomenkin puolella kuoppia riittää. Mutta ei sekään ole se syy, miksi ei. Syy on se, että auton virtalukon avain on jumiutunut ja sitä ei saa pois. Jokuhan varastaisi miun auton alta aikayksikön Venäjällä, jos ja kun huomaisi, miten helppo saalis se on.

Toinen vaihtoehto voisi olla valmismatka. Katselin netistä eri vaihtoehtoja. Jos ei nyt oteta huomioon hintoja, niin ainoa haluamilleni päiville osuva matka, olisi Petroskoihin suuntautuva laulumatka. Minnuu rupes ihan naurattamaan ajatus laulumatkasta ja karjalaisen pruasniekan kokeminen. NOT. Petroskoi olisi kyllä noin muuten aivan ihana Pikku Pietari ja miulla on sieltä hyviä muistoja (kuten se, kun olin siellä alaikäisenä ja siitä huolimatta sain tilattua itselleni alkoholipitoisen drinkin, hihi). Jotenkin tuo laulumatkaidea ei vain meitä hirveämmin vedä puoleensa. Muistissa on matka Andorraan. Olimme bussissa ja jouduimme koko matkan ajan kuuntelemaan, kun seniorit hoilasivat. Ei siinä mitään, mutta kun se tuntui kestävän pienen iäisyyden ja nukkuminenkaan ei siinä oikein onnistunut… Praasniekat voisi toki olla osa matkaamme, mutta ei se päätarkoitus.

Kolmantena vaihtoehtona olisi mennä sellaisella edullisella taksilla, josta olen saanut vihiä puskaradion kautta. Ne lähtevät Helsingistä, mitä olen kuullut. Mutta Helsinkikin on ihan liian kaukana! Se olisi sama, kuin tehtäisiin iso mutka, jotta päästäisiin Venäjälle. 

Ja en nyt mene edes niihin viisumikysymyksiin. Se on ihan oma lukunsa. Joskin sen verran selvitin, että Suomi voi avittaa saamaan Venäjän viisumin Schengen-sopimusta soveltavien maan kansalaisille. Siis kuten espanjalaisille. 
Laatokalla voi hyvällä onnella nähdä Laatokan norpan. Kuva on lainattu netistä.
Venäjä: miksi olet niin lähellä, mutta niin kaukana?
post signature
Ps. Ihana matkanjärjestäjä, kun kertoi etukäteen, mitä ei lupaa. Lue ja naura täältä.