lauantai 27. huhtikuuta 2013

KOTIKONNUILLA KARJALASSA

No niin, nyt on palauduttu kotiseudulle ja jo ensi viikolla töiden kimppuun! Rauta on taottava silloin, kun se on kuumaa. Miulla oli tässä kaikessa hiljaisuudessa syntymäpäivätkin. Samana päivänä juhlittiin myös kirjan ja ruusun päivää, mutta arvatkaa vaan sainko yhtään ruusua? Een! Mutta enpä itsekkään suunnannut kirjaostoksille. 
Kuva otettiin muuttomatkan varrelta. Ihana keväinen maisema.
On myös hauska sattuma, että tuon kyseisen päivän idea on Espanjasta, jossa eräs katalonialainen kirjakauppias kekkasi järjestää kirjoille oman päivänsä. Liekö taustalla ajatus saada kirjamyyntiin vähän lisäpotkua..? Lisäksi huhtikuun 23. on juhlapäivä Aragoniassa.

Syntymäpäiviä juhlin oikeastaan vasta seuraavana päivänä, kun menin paikalliseen parille höpöttelemään työkaverin kanssa. Hauskaa oli! Miun työkaveri ei ollut uskoa silmiään, miten eri näköinen olen työ –ja arkilookissani. Siinä missä töissä miulla on hiukset aina kiinni ja silmälasit päässä, niin vapaalla käytän piilareita ja annan hiusten hulmuta. 

Eilen ennen muuttoa piipahdin eräässä kaupassa, jossa myydään paljon kaikkea sekatavaraa. Siellä on huikea korttivalikoima ja todella edullista. Ostin 61 korttia ja hinnaksi tuli reilu 10€! Niin, ja ihan kelpokortteja ovat. Heillä on nettisivutkin, jota kautta voi ostaa noita edullisia kortteja: www.korttitalo.fi
Eilen kävin myös saunassa pitkästä aikaa ja samalla hemmottelin itseäni kotitekoisella kauneushoidolla. Tästä vinkkasi Satu Koo blogissaan Miss Bubble’s lifestyle.

Kuivan ihon kauneushoito:
- 1 avokadoa
- 1 kananmunankeltuainen
- loraus ruokaöljyä
- pikkuisen hunajaa

Rasvaisen ihon kauneushoito:
- 1 avokado
- 2 munankeltuaista
- loraus ruokaöljyä
- pikkuisen hunajaa
- purista sitruunaa

Yksinkertaista ja helppoa! Lisäksi tästä muistui mieleeni jokin aika sitten lukemani uutinen kylpylästä, jossa saa hemmotella itse itseään. Nyt kun tein kauneushoidon meidän erittäin tunnelmallisessa saunassa, niin tuli ihan tunne kuin olisin tuonut kylpylän kotiin.
post signature

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)