lauantai 26. tammikuuta 2013

TÄMÄ PÄIVÄ

On tehty happihyppelystä ja reippailusta raittiissa ulkoilmassa pimeyden ympäröimänä. Kokkailusta. Tein ruokaa, jota söimme Espanjassa paljon: perunaa ja papuja kera oliiviöljyn ja siihen päälle pihvi. Ja paaaljon vettä ruokajuomaksi. Täällä on hyvä, kun se on lähdevettä. Se on aina niin kylmää ja raikasta. Ja se maku! Se maistuu ihanan puhtaalle. Valehtelematta varmasti maailman parasta vettä.

Nyt ajattelin katsoa sarjoja ja sitten uppoutua sohvan pohjalle ja lukea hyvää kirjaa. Tiedättekös, mie olen jo menossa Manel Loureiron zombi-kirjansarjan kolmannessa osassa! Suosittelin ensimmäistä kirjaa täällä

Luin toisen kirjan heti perään. Ja koska kahta ei ole ilman kolmatta, niin pitihän se kolmaskin osa ostaa ja tuoda tänne Suomeen, niin harjaantuisi tuo espanjakin. Tosin pakko myöntää, että reippaan oloinen lukutahtini on hidastunut, eli vähän tökkii tämä lukeminen. Mutta jospa se siitä ja pääsisin pian kirjan maailmaan sisälle. 

Se kakkososa oli ihan jees. Ei niin hyvä kuin tuo ensimmäinen, muttei pöllömpi sekään. Nämä kirjat on kaikki espanjankielisiä, joten saankin nyt olla todella ylpeä. Ne on nimittäin ihka ensimmäisiä kirjoja, jotka olen lukenut espanjan kielellä kannesta kanteen.
Kuva on lainattu täältä.
Toissapäivänä näin riekon aamuvarhaisella. Se näytti vallanneen ajotien nukkumapaikakseen. Lähestyin autolla ja eipä jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin herätellä riekko-parka uniltansa. Se lennähti vieressä olevaan metsään turvaan ja ehkä hivenen säikähtäneenä. Nyt selvisi myös, mikä riekko on espanjaksi. Perdiz nival.
post signature

2 kommenttia:

  1. Nuo pavut ovat mulle ihan outoja. Tai olihan niitä esim. Mexikossakin vähän joka ruuassa, mutta itse ei tuu koskaan ostettua. Ihmettelin täällä kerran mikä ihme ryntäys yhteen pikkuputiikkiin oli, ja sain selville, että siellä myytiin säkeistä jotain ihme papuja, ja niitä on siellä montaa lajia. Hassua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, papuja on montaa lajia. Espanjalaiset käyttää noita papuja ihan arkiruoassa. Selittyisikö ryntäys sillä? :) Kannattaa kyl kokeilla noita papuja! Vaik ymmärrän kyl, et monelle suomalaiselle ne on varmasti outoja, mutta ne olis terveellisiä ja hyvänmakuisia + edullisia ja menis siinä perunan kaverina. Meillä Espanjassa syötiin niitä (judías verdes), niitä saa ostettua tuoreina tai pakkasesta. Nuo judías verdes täytyy keittää ja perunat siinä samassa. Miusta maku on jotenkin parempi, jos tekee sillä painekattilalla ja ne kypsyykin siinä huomattavasti nopeammin verrattuna tavalliseen kattilaan. Mut kyl tavan kattilallakin pärjää. :) Sit ne syödään kera oliiviöljyn tai joskus majoneesin. :) Kakkosruokana voi olla esim. leivitettyjä broilerfileitä kera paprikasiivujen. :) Tulipas kilometrikommentti, mutta pavut on vaan niin hyvii ja ilostuin, kun nyt löysin niitä täältäkin! :) Ajattelin tehdä oman postauksen espanjalaisesta arkiruoasta jossain vaiheessa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)