keskiviikko 9. tammikuuta 2013

PROMETHEUS (seikkailu, sci-fi, mysteeri, v.2012, 124min.)

Tämä on Alien 5 –elokuva. Ja kyllä, olen katsonut aikaisemmat Alien –elokuvat, mutta raportointi tänne blogin puolelle jäi vain pariin ekaan elokuvaan. Ou nou…

Tarkoituksenani oli katsoa kaikki Alien –elokuvat vuoden aikana ja siinä onnistuin! Joka tapauksessa, kaikki Alienit on ihan hyviä, joskin siinä viimeisessä pikkuisen taso laski. Alien-elokuvista ehdoton suosikkini oli James Cameronin ohjaama Aliens –paluu, joka nyt kuitenkin sai haastajan tästä Prometheus –leffasta. 

Elokuvan nimi Prometheus viittaa kreikkalaisen mytologian Prometheus -titaaniin. Titaaneilla tarkoitetaan maaemon poikia ja tyttäriä, jotka ovat suurikokoisia (ei kuitenkaan gigantteja). Mytologian mukaan Prometheus varasti jumalten tulen antaakseen sen ihmisille, mutta sai päälleen Zeuksen vihan. Zeus oli ylijumala sekä taivaan, tuulen, pilvien, sateen ja ukkosen jumala. (Wikipedia)
Kuva on lainattu täältä.
Ohjaaja: Ridley Scott
Rooleissa: Noomi Rapace, Logan Marshall-Green, Michael Fassbender

Esittely
On vuosi 2089, jolloin tutkijat löytävät viitteitä ihmiskunnan alkuperästä. Asiaa tutkimaan lähetetään ryhmä, joka neljä vuotta myöhemmin saapuu määränpäähänsä kaukaiselle planeetalle. Planeetalla heitä odottaa yllätys, joka voi joko ratkaista ihmiskunnan alkuperän arvoituksen tai päättää sen...

Arvostelu
Prometheus on sellainen elokuva, jonka olisi mielellään voinut nähdä ihan elokuvateatterissakin. Ja se on paljon sanottu! Leffaliput on niin tyyriin hintaisia (jopa Espanjassa), että yleensä pyrin etukäteen varmistamaan, että olisi ok leffa ennemmin kuin joku floppi. 

Prometheus onkin melko vakuuttava ja eheä elokuva. Ennen kaikkea se toi uusia tuulia Alien –maailmaan. Elokuva on synkkä ja mustanpuhuva. Juoni oli ihan ok, joskin tavanomainen, mutta siinä oli pari yllätyselementtiä, jotka toi kiinnostavuutta.

Yllättäen pääosassa oleva Noomi Rapace oli mukana myös Scerlock Holmes kakkosessa, josta taasen en pitänyt lähellekään yhtä paljon kuin tästä Prometheuksesta. 

Tietenkin Prometheuksen loppu oli sellainen, joka vahvasti viittaa siihen, että tulossa on vielä jatko-osaa. En millään jaksaisi odottaa! Ainakin tämän elokuvan perusteella seuraava osa olisi enemmän kuin lupaava, mutta se jää nähtäväksi. Tiivistettynä. Tykkäsin tästä elokuvasta ja mielestäni voidaan puhua erinomaisesta elokuvasta. Toki juoni olisi saanut olla parempi, planeettaa näyttää enemmän ja mysteeria olisi voinut luoda vielä enemmän, mutta... tällaisenaankin siis erinomainen.
Kuva on lainattu täältä.
Elokuvan trailerin voi katsoa täältä (Youtube).
post signature

2 kommenttia:

  1. Scifi- ja avaruusleffat eivät oo sitä ominta minääni. Oon enemmän tällainen Twilight-leffojen katsoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, varmaan kaikki muutkin naiset on samaa mieltä kanssasi. :) Mut tosi kiva kuulla mielipiteesi. :) Itse olen, noh, kaikkiruokainen elokuvien suhteen. Tosin sotaleffat ei hirveästi innosta, mutta ei se kyl välttämättä oo kuitenkaan turn off, riippuu kokonaisuudesta. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)