perjantai 18. tammikuuta 2013

JÄIN KIINNI SUUSTANI HAMMASLÄÄKÄRILLÄ

Kävin tällä viikolla hammaslääkärillä. Jäin siellä sitten kiinni suustani. Ihan totta. ;) Tai siis oikeammin sanottuna suuhygienistillä (en vain malttanut olla muotoilematta otsikkoa noin hauskasti). Suuhygienisti paljastui suureksi Espanja-faniksi, joten juttelimme tietenkin siitä. Myös käsittelyn aikana, sen minkä pystyin.

Kyllä on maailma pieni. Selvisi, että olimme olleet samassa paikkaa Espanjassa samaan aikaan, muttemme kuitenkaan olleet törmänneet toisiimme ennen tätä. Hih.

Hampaiden tarkastuksessa oli mukava käydä piiitkästä aikaa. Espanjassa välttelin hammaslääkäri-käyntiä viimeiseen asti… Olisin varmaan joutunut siellä tukkanuottaisille, kun olisin alkanut saarnaamaan xylitol-purukumin käytön tärkeydestä. Kyllähän Espanjanssakin on purkkaa (Orbittia), jonka mainostettiin olevan hampaille terveellistä. Itse vain satun vannomaan sokerittoman xylitol-purukumin nimeen. 

Tämänkertainen hampaiden tarkastus oli taas oikein kivaa, kun ei ollut mitään (miulla ei ole ollut koskaan reikiä tai muitakaan ongelmia suussa). Vähän vain rapsuteltiin hammaskiveä ja laitettiin fluorilakkausta. 

Samaan hengenvetoon ajattelin nyt muistutella kaikkia tätä lukevia hampaiden hoidon tärkeydestä ja siitä, että suun terveys on ihan oleellista koko terveyden kannalta! Kun suu ja hampaat ovat hyvässä kunnossa, olokin on hyvinvoiva.
Kuva on lainattu netistä.
Muistakaa siis…
● Hampaiden huolellinen harjaus hellästi
Itse tosiaan pesen hampaita säännöllisesti aamuin illoin fluorihammastahnalla. Vaihdan hammasharjan parin kolmen kuukauden välein. Kun harjaan, teen sen mahdollisimman hellästi. Pidänkin hammasharjaa kädessäni kuin se olisi kynä ja miusta se on auttanut tosi paljon siihen, että silloin ote on luonnostaan hellempi kuin jos puristaisin hammasharjan kokonaan kämmenen sisälle. Harjatessa käyn kaikki hampaat läpi muistaen ylä-ja takahampaat sekä harjata hampaat ihan molemmilta puolin. 

● Purukumi
Xylitol –purkka kuuluu päivittäiseen käyttööni. Sitä on aina käsilaukussakin menossa mukana. Kun ruokailen, otan sen jälkeen purkkaa suuhun ja sylkäisen sen pois, kun siitä on lähtenyt maku pois. Tarkoitus ei todellakaan ole jauhaa tuntitolkulla samaa purkkaa, sekään ei varmaan tekisi hampaille hyvää.

Suuvesi 
Suuvesien käytön vaikutuksista ei ole perustavaa tutkimusta ja sen hyödyllisyydestä ollaan eri mieltä.  Yksi asia on ainakin varmaa: suuvettä ei tule käyttää korvaamaan päivittäistä hampaiden pesua harjalla ja fluorihammastahnalla. Itsellä on suuvettä, jota käytän silloin tällöin, kun hyvältä tuntuu. Eli melko harvoin.

● Hammaslanka
Hammaslangan tulisi olla osa jokapäiväistä hampaiden hoitoa. Hammaslankaa pitäisi minunkin muistaa käyttää useammin. Olen kokenut sen turhan hankalaksi hommaksi, mutta nyt tällaisen uuden laitteen myötä se tuntuu pikkuisen helpommalta. Suurin vaiva hammaslangan käytössä onkin enää hommaan ryhtyminen. 
● Terveelliset elämäntavat 
Namuja ja limuja sekä sokeria harkiten.
post signature

2 kommenttia:

  1. Hampaiden hoito on tosi tärkeä juttu, koska kuka nyt tekareita haluaisi käyttää vapaaehtoisesti? :D Itse käyn pari kertaa vuodessa hamamslääkärissä tarkastuksessa. Yhtäkkiä lohjennut paikka tai hamamssärky on aivan h*lvetillistä! :/ Tää oli hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :D Vaikka lapsena ne mummon tekarit oli oikein mielenkiintoista katseltavaa. ;) Tuo on tosi hyvä juttu, että käyt säännöllisesti hampaat tarkistuttamassa! :) Mie pyrin kans siihen, et ainaki kerran vuoteen tarkistettas. Mut sillo viimeks, ku olin Suomessa, niin minnuu ei voitu ottaa hammashoitohenkilökunnan pulan vuoksi, niin sillä tuli nyt pakosta näin pitkä tauko. Espanjassa en halunnut mennä ja kun ei ollut oireitakkaan. Niin, en tiiä, mitä se hammassärky on. Voin vaan kuvitella! Auts! Mut kiva, jos tämä postaus oli hyvä ja hyvähän se on muistutella näistäkin asioista! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)