sunnuntai 2. joulukuuta 2012

PÄIVÄ ESPANJAN AURINGON ALLA

Oli kylmä ja tuulinen, hyrrrr… Lämpötilat ovat nyt +5ºC paikkeilla, mikä olisi siedettävä lämpötila ilman yhtä pikku seikkaa. Nimittäin tuulta. Täällä tuulee talvisin. Tuulee niin kovaa, että korvissa vinkuu. Se on se Zaragozan vitsaus talviaikaan. 
 
Lähdimme ajelulle noin 100 kilometrin päähän Zaragozasta. Menimme tiirailemaan lintuja Gallocanta-lammelle. Vierailukeskuksella yksi ystävällinen nainen antoi meidän katsoa lintuja kaukoputkellansa. Se oli hauskaa. Yllätyin kahdesta asiasta. Ensinnäkin siitä, että lampi on suolainen. Ja toiseksi, miten linnut ovatkin sen kelpuuttaneet lepopaikakseen. Sen jälkeen menimme näköalapaikalle tällaisten maisemien äärelle.
Kaukaisuudessa siintää Gallocanta-lampi.
 Lampea oli kiva katsella yläilmoista. Katseleminen on enemmän kuin näkeminen. 
Menimme kahville läheiseen kylään Calamochaan. Olisimme menneet tähän ravintolaan, jos se olisi ollut auki. Vuan kun ei ollut! Silmät ymmyrkkäisinä tuijotin ja ihmettelin moista. Ravintola oli keikkunut Espanjan median parrasvaloissa, kun se esitteli jokavuotisen joulukorinsa.
Espanjassa on aivan ihana perinne joulun aikaan. Silloin lahjoitetaan cesta de Navidad eli joulukori, joka sisältää jos jonkinmoista tuotetta. Niistä ei viiniä ja kinkkupalasta puutu. Joulukoreja lahjoittavat yleensä yritykset työntekijöilleen. 

Tämän ravintolan joulukori on erilainen. Se on ravintolan järjestämän arvonnan palkinto ja arvoltaan huikeat 240 000 €. Pitikö hieraista silmiä? Kyllä minäkin ihmettelin noin suurta pääpalkintoa, mutta jälleen kerran... this is Spain. Talouskriisinkin keskellä porskutetaan etiäpäin rinta rottingilla.

Ravintola aloitti joulukoriperinteensä 36 vuotta sitten. Aluksi pienin palkinnoin ja vuosi vuodelta korin palkinnot vain suurentuivat. Tänä vuonna tuo 240 000 €:n arvoinen joulukori sisältää mm. Mini Coupé-auton, Harley Davidsonin, kaksi kultaharkkoa ja paljon kaikkea muuta kivaa. (Heraldo). Onneansa voi koittaa ostamalla oman arvan. 

Olisin niin halunnut osallistua arvontaan, mutta perskutarallaa, kun olivat kiinni. Siis sunnuntaina, jolloin Espanjan kaikki muut ravintolat ovat auki! Tässä vaiheessa joku voisi tuhahtaa näsäviisaan elkein "oisitta kattoneet aukioloajat". Yritettiin, vaan kun ei ollut missään moista tietoa, ei edes paikan päällä! En ole yhtään katkera, en... 
Maisemia matkan varrelta.
post signature

2 kommenttia:

  1. Ooh, ihania maisemia ja miten idyllinen kylä vuorenrinteessä! Te taidattekin olla vähän meitä pohjoisemmassa, sillä täällä ei ole lunta näkynyt – ja hyvä niin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espanjalaiset pikkukylät ovat aivan ihastuttavia! :) Ja maisemat myös. :) Juu, niin taidetaan ollakin. Ei täälläkään lunta normaalisti ole, vaikka olisihan se ihanaa, jos esim. jouluna sataisi lunta (kuten joitakin vuosia sitten kävi!). Minä olen aina pitänyt Suomen talvesta, lumesta ja talvisesta maisemasta. Oikeastaan jokaisessa vuodenajassa on oma viehätyksensä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)