sunnuntai 23. syyskuuta 2012

ETEERISTEN ÖLJYJEN IHMEELLINEN MAAILMA

Aromaterapiasta se varmaankin lähti: innostus ja kiinnostus eteerisiä öljyjä kohtaan. Minulta löytyikin jo valmiiksi eteeristä öljyä, tarkemmin sanottuna laventelia sisältävää öljyä (relaxing moisturising oil). Lisäksi teki mieli kokeilla ihan puhdasta eteeristä öljyä ja sitä sai etsiä melkein hiki hatussa. Löytyipäs lopulta sellaisesta mielenkiintoisesta pikkuliikkeestä, jossa myydään "vähän kaikkea" eli kynttilöitä, vaatteita, lamppuja jne.

Päädyin melko laajasta valikoimasta ruusun ihanaiseen tuoksuun, koska se yksinkertaisesti miellytti eniten. Ruusun naisellisen tuoksun sanotaan auttavan suruun ja ahdistukseen. Yksi tippa ruusun eteeristä öljyä vastaa 30 ruusua. Niinpä iltoina, jolloin olen halunnut rentoutua, olen laittanut tuoksukynttilän. Tuoksukynttilän idea on, että laitetaan vettä ja veteen 1-4 tippaa eteeristä öljyä ja kun kynttilä lämmittää vettä, niin upeat aromit nousevat höyryn mukana ilmaan. Todella rentouttavaa! Eteeristä öljyä voi käyttää myös muilla tavoin:
- pari tippaa kukkaron seteliosastolle, niin ei lemua raha
- tippa, pari tyynylle, niin saa ruhtinaalliset unet, esim. laventeli käy hyvin rauhoittavan vaikutuksensa vuoksi
- saunassa eteeristä öljyä voi lisätä löylyveteen
- eteeristä öljyä voi käyttää myös raikastamaan huoneilmaa
Kuva on lainattu täältä.
Eteerinen öljy on kasveista höyrytislattua nestettä ja sisältää aromeja. Eteeristä öljyä sellaisenaan ei voi laittaa suoraan iholle, koska se on tosi voimakasta. Väärin käytettynä tai liian suurina määrinä monet eteeriset öljyt ovat toksisia. Eteerisiä öljyjä ei suositella lapsille eikä missään nimessä vauvoille. Muuten eteerisiä öljyjä käytetään mm. aromaterapioissa, kosmetiikassa ja hajusteissa. (Wikipedia)

Kesällä öljyjen käyttö on tietenkin jäänyt, mutta nyt syksyn pikku hiljaa lähentyessä (vaikka vielähän täällä Espanjassa on kesää jäljellä), on aika taas kynttilöiden ja ihanien tuoksujen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)