sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

HÄÄVIERAAN LOOKIN SUUNNITTELUA

Nyt vihdoin tiedän pääseväni tuleviin heinäkuun espanjalais-palestiinalaisiin häihin. Niinpä aloin suunnittelemaan itselleni häävieraan lookia.

Häälookin lähtökohta
Mainitsin jokin aika sitten valkoisesta Global Accesorie -laukusta, joka vei jalat alta. Nyt se on sitten tilauksessa (yritin kyllä viimeiseen asti vastustaa kiusausta). Pietään peukkuja, että ehtii tänne Espanjaan asti! Juuri se laukku on häälookini ”lähtökohta”. Sen ympärille pitäisi sitten jollain ilveellä taikoa harmoninen kokonaisuus juhlapuvun, kenkien, meikin, kynsien ja kampauksen avulla.

Eli kaiken pahan alku ja juuri on tässä -->
Global Accesories -laukku, kuva on lainattu Stockmannin internetsivustolta.

Juhlapuku
Kuten arvaattekin, seuraavaksi suurin huolenaiheeni oli se juhlapuku ja joka edes jollainlailla mätsäisi tuon kuvassa nököttävän valkoisen laukun kanssa.

Päätin tehdä kierroksen eri juhlapukuliikkeisiin tarkoituksena löytää ihana puku suhkot edulliseen hintaan. Loppujen lopuksi kävi niin, että jo ensimmäisestä liikkeestä löysin itselleni kivan juhlamekon, joka vastasi superhypertiukkoja kriteereitäni: sopiva hinta, kaunis väri ja _ennen kaikkea_ erilainen malli kuin aikaisemmat juhlamekkoni. Käykää kurkkaan täältä.

Kaiken lisäksi myyjä sanoi tappavansa minut, jos ei synny kauppoja! Kuulemma niin hyvin kävi minulle. Olin itse kyllä todella tyytyväinen juhlamekkoon heti ensi hetkestä alkaen ja ihan pienen pienen empimisen jälkeen totesin, että THAT’S IT!

Olen kyllä nyt niin innoissani tuosta juhlamekosta, etten malttaisi odottaa tulevaa hääpäivää! Toivon vain, ettei silloin olisi +40 asteen helteitä…

Eripari laukku ja kengät
Kaapistani löytyy jo valmiiksi korkokengät, jotka ovat samanväriset kuin uusi juhlamekkoni. Ei kai se haittaa, jos ei ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mennä? Sitähän sanotaan, että kengät ja laukku pitäisi olla samanväriset. No, näin ei nyt tällä kertaa tule olemaan, vaikka aluksi olin suunnitellut jopa ostavani valkoiset kengät. Vaikka nuo miun kengät ei mitkään juhlakengät olekaan, mutta nimenomaan se väri on just niin sitä samaa kuin juhlapuvun, niin jo ihan siinä mielessä en tee elämääni tämän vaikeammaksi. Laitan siis ne kengät ja voilà!

Meikki
Meikki onkin sitten hankalampi juttu. Minulla on syvän tummanvihreät silmät. Luomivärit (violetti, punainen, vihreä), jotka käyvät minulle, eivät mätsää ollenkaan puvun värimaailman kanssa! Värillisiä piilareita en halua hääjuhliin laittaa.

Mietin, olisiko vähän ihana Titanicin Rosen tyylinen meikki, mutta onkohan se sittenkin liian arkinen ja ”tylsä”..? Toisaalta, meikki voisi olla jollainlailla sellainen raikas. Ei kyllä viel mitään ideaa, mikä se raikas tässä tapauksessa voisi olla. En nyt kuitenkaan suihkunraikkaana suostu menemään. ;)

Meikkivinkkejä ja-ideoita saa laittaa! Tosin juhlamekkoni väriä en haluaisi vielä tässä vaiheessa paljastaa, niin olisi sitten teille kiva yllätys!

Kynsien osalta olen jo päättänyt, että tulen lakkaamaan ne valkoisella helmiäislakalla. 

Korut tulevat olemaan tämän tyylisiä… 
Ja sitten ne hiukset
Vihaan hiusten laittoa! Kiukkuan aina juhlapäivinä laittautuessani. Silloin väistämättä osuu se surullisenkuuluisa bad hair day. En muutenkaan osaa laittaa hiuksiani mitenkään ja olen ihan tumpelo mitä tulee hiusten laittoon! Olenkin kade niille neitosille, joilla on kauniit, pitkät hiukset ja loihtivat vaikka mitä upeita kampauksia.

Kampaajaa olenkin miettinyt, mutta ei oikein nappaa ajatus maksaa hiustenlaitosta vain yhtä päivää varten. Niin ja minulla on edelleen se kamala juurikasvu, mutta en haluaisi keskeyttää tai pitkittää hiustenkasvatusprojektiani vaalentamalla hiuksiani.  

Häiden kunniaksi yritän kuitenkin väsätä itse itselleni jonkinlaisen kivan kampauksen. Sen verran olen miettinyt, että kiharat olis jees. Miusta kiharat ovat juhlakampauksen perusta. Heti tulee jotenkin "juhlallisempi" olo. Vois yrittää tehdä jonkinlaista puolinutturaa tai ihan vain pinneillä nostaa osittain ylös. Vielä kun löytys jonkinlaisia kuvia, niin sais jonkinlaista osviittaa. Olen miettinyt myös hiuskoristetta. Jos teiltä löytyy vinkkejä tms. mitä tulee hiustenlaittoon, niin ilomielin otan ne vastaan!

Lopuksi...
Hupsista, tässähän vierähti jokunen tovi suunnitellessa. Ideoiminen oli hauskaa ja jos jaksoitte lukea tänne asti, niin kiitos ja kumarrus. Lisää häähössötystä on tulossa ihan varmasti. Koittakaa kestää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)