maanantai 9. heinäkuuta 2012

ANNA JA KUNINGAS/ANNA AND THE KING (draama, v.1999, 148min.)

Ohjaaja: Andy Tennant
Rooleissa: Chow Yun-Fat, Jodie Foster

Esittely
Leskeksi jäänyt Anna Leonowens lähtee poikansa Louisin kanssa Siamiin opettajattareksi itsensä kuninkaan hoviin. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun puoleenväliin. Aikaan, jolloin maassa oli sisäpoliittisia ja uskonnollisia kiistoja. Kuningas Mongut yrittää kehittää Siamia, jossa kuitenkin vanhat tavat ovat tiukasti kiinni.

Arvostelu
Itse asiassa näin tämän elokuvan ensimmäisen kerran jo vuosi sitten. Nyt se tuli sitten televisiosta, ja vaikka en tällä kertaa nähnyt elokuvaa alusta asti, niin sen lumo ei kuitenkaan ollut kadonnut mihinkään. Anna ja kuningas tuntui yhtä kauniilta ja herkältä elokuvalta kuin ensimmäisellä katsomiskerralla. Jälleen kerran elokuva sai syvän liikutuksen tunteen, johon pystyy vain harva ja taidokkaasti tehty elokuva.

Oman kosketuksensa elokuvaan antaa tarinan tosipohjaisuus, joka on aina niin kiehtova ja kutkuttava lisä. Anna Leonowens oli siis oikeasti olemassa, kuten myös kuningaskin. Anna syntyi v. 1834 ja 28-vuotiaana hän lähti Siamiin poikansa Louisin kanssa. Siamissa hänen tehtävänään oli opettaa kuninkaan vaimoja ja suurta lapsikatrasta. Elokuva perustuu Annan päiväkirjoihin, mutta mitään romanssia hänen ja kuninkaan välillä ei tiettävästi ollut.

Elokuva on mahtipontinen ja näyttävä mm. lavastuksen osalta. Kaikki on suurta ja näyttävää. Onneksi myös elokuvan sisältö on varsin onnistunut. Elokuvaa on toki moitittu ylipitkäksi, mutta minulle ei sellaista tunnetta tullut ensimmäisellä, eikä toisellakaan katselukerralla. Suurta tarinaa olisikin vaikea tiivistää lyhyemmäksi. Kyseessä tosiaan ei ole pelkästään rakkaustarina.

Jodie Foster on mielestäni nappivalinta Anna Leonowensin rooliin ja Chow Yun-Fat on myös todella vakuuttava kuninkaana.

Pidin elokuvasta ja voin vain suositella sitä lämpimästi. Anna ja kuningas on lähes erinomainen elokuva.

Kuva lainattu täältä.

Elokuvan trailerin (englanniksi) voi katsoa täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)