torstai 22. maaliskuuta 2012

VERÓNICA SÁNCHEZ VALLOITTAA ROMANTTISESSA KOMEDIASSA

Verónica Sánchez ja Emilio Martínez Lázaro saapuivat ”La buena estrella” –tilaisuuteen 21.3.2012 esittelemään uusimman elokuvansa.

Verónica Sánchez näyttelee pääosaa Emilio Martínez Lázaron ohjaamassa elokuvassa ”La montaña rusa”. Elokuva kertoo kolmesta lapsuudenystävästä, naisesta ja kahdesta miehestä, jotka vuosien jälkeen törmäävät. Oikeastaan se on tarina naisesta, joka löytää rakkauden kahdesta miehestä. Elokuva käsittelee rakkautta, seksiä ja ihmissuhteita ja niiden vaikeuksia. Elokuva onkin siitä erikoinen, että kyseisiä aiheita tarkastellaan nimenomaan naisen näkökulmasta ja hieman eroottissävytteisesti. Tämän totesi myös itse ohjaaja Emilio promo-ja keskustelutilaisuudessa.

Kehuja ja pohdintaa
”La buena estrella” –tilaisuuden avasi tapahtuman isä Luis Alegre, joka tapansa mukaan esitteli vieraansa ja itse elokuvan. Hän kehui Verónicaa, sillä tämä on tehnyt upeita roolisuorituksia niin Serranon perhe –sarjassa kuin monissa elokuvissa. Hän on lahjakas näyttelijätär täynnä kauneutta ja innostusta.

Esittelyn jälkeen yleisö sai esittää kysymyksiä. Monet kehuivat elokuvaa, vaikka pohdintaa aiheutti sen eroottissävytteisyys. Verónica kertoi elokuvan teon sujuneen hyvin, vaikka samalla hän myönsi, ettei ole koskaan helppoa tehdä seksikohtauksia. Kaikesta huolimatta hän kuitenkin tunsi olonsa mukavaksi elokuvaa tehdessä kiitos hyvän ohjaajan ja elokuvatiimin. 

Verónica paljasti, että hänellä on tavoitteita ja päämääriä, joita kohti hän menee pienin askelin. Hän ei tykkää asettaa unelmia, vaan tavoitteita, joita hän vaatii itseltään.

Verónican puheesta erottui Etelä-Espanjalle ominainen murre, mutta elokuvissa sitä ei huomaa. Hän kertoi, että on harjoitellut paljon, jottei murre kuuluisi. Siinä on auttanut myös Madridissa asuminen.
Silmänisku! ;)
Tilaisuus päättyi ja yleisöllä oli mahdollisuus vielä jutella näyttelijättären ja ohjaajan kanssa. Moni halusikin yhteiskuvan Verónican kanssa muistoksi upeasta illasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)